tiistai 24. helmikuuta 2015

Kunto puhuttaa


Viime viikonlopun kuuma puheenaihe oli suomalaisten kunto. No, siinä yhteydessä oli hieman turhan karkeita yhtäläisviivoja monessa kohtaa vedetty, mutta ainakin asia puhutti monia.

Kovia yhtäläisviivoja ruukataan myös vetää tässä vaiheessa harjoituskautta suunnistajien etelän-leirien tuloksista ja tulevan kauden kunnosta. Sofia haki itselleen referenssiä omasta kunnostaan pari viikkoa sitten järjestettyissä suunnistajien halli-MM:ssä, jona Portugal O-meetingiä on alettu kutsumaan. Monena viime vuonna olen itsekin testaillut kuntoani tässä vaiheessa kautta tuolla mainituissa kisoissa. Välillä on tullut positiivista palautetta, toisinaan kovin masentavia tuloksia omasta kilpailukunnosta. Minun kohdallani yhtäläisviiva on ainakin parina vuotena ollut se, että kun kulku on tässä vaiheessa ollut kova, edessä on ollut jyrkkä laskusuhdanne kesää kohti mentäessä.

Tämä talvi on ensimmäinen 10 vuoteen kun en ole käynyt, enkä tule käymään etelässä talviharjoituskaudella. En siis myöskään tule testaamaan kilpailukuntoani ennen maaliskuun lopun Danish Springiä, jonne eSKottarien kanssa olemme suuntaamassa. Päätös juontaa juureensa vaikeaan alkutalveen ja loppusyksyyn, joita varjostivat jalkavaivat ja influenssa (josta myös tässä blogissa tuli kirjoitettua). 
Tällä oli ikävä juosta.
Juuri tällä hetkellä en tarvitse kilpailuja todetakseni, että kuntokäyräni on kovassa nousussa. Sairasvuoteelta toivuttuani tammikuun puolen välin paikkeilla olen päässyt treenaamaan suunnitelman mukaisesti ja tunteja on kertynyt mukavasti. Ja mikä parasta, myös juoksumääriä olen pikkuhiljaa saanut lisättyä. Se, että hajoittelu maistuu ja tekeminen on mukavaa kertoo jo itsessään kehityksestä. Harva treeni on maistunut puulta tai tuntunut huonolta, ja uusia rajojakin on tullut koeteltua mm. "Kangasvuoren kevennyksellä" eli Jyväskylän "Murhaajamäessä" ja Kokkolan yhteislyseon käytävillä. 

On tässä vähän pääkoppaakin treenattu!
Alussa kaikki on helppoa kun kuntoa lähdetään kasvattamaan. Kaikki treeni kehittää, noin suurin piirtein. Niinpä vielä on helppo hymyillä ja ottaa kuntoa vastaan. Ensimmäisen varsinaisen vertailukohteen omasta kunnostani saan sitten maaliskuun lopulla Tanskassa. Tavoite kuitenkin on, että siinäkin vaiheessa voin vielä todeta, että suunta on ylöspäin!

-Heini

Pohjantähden hienosta HiSu menestyksestä innostuneena
lähdössä sivakoimaan AM-urille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti