perjantai 28. elokuuta 2015

Jääpuikkokesä ja syksyn sävelet

Kesä loppuu ja syksyn tuloa ei voi estää. Vaikka viime viikko olikin pitkästä aikaa ihanan lämmin, ei kesäisestä tunnelmasta ollut enää tietoakaan tämänpäiväisessä rullahiihtotreenissä. Tänä kesänä tutuksi tulleet viisitoista astetta plussaa ja Oulun tavanomainen puuska sinetöivät sen, että elämäni ensimmäinen vesihiihtokokemus jäi myös viimeisekseni. Lunta näillä korkeuksilla tuskin saadaan vielä ensi kuussa, joten raikkahista syyssateista päästään nauttimaan vielä tovi.


Kulunut kesä oli huomattavasti leppoisampi kuin edellinen, sillä vartuttuani yli-ikäiseksi nuorten EM-kisoihin jäi jäljelle vain yhdet isot kisat, mihin satsata. Nuorten MM-kisat Norjassa menivät minulta kokonaisuutena hyvin ja kisojen jälkeen tuli sellainen tunne, että olen mennyt eteenpäin niin taidollisesti kuin fyysisestikin. Menestyminen ei vaatinut huippuonnistumista, vaan oma perushyvä suoritus riitti korkealle. Vaikka sprintin ja etenkin keskimatkan vedot olivat hyviä, oli pitkänmatkan hieno onnistuminen ja henkilökohtainen MM-mitali minulle tärkeä.


MM-kisojen jälkeen ehdin piipahtaa muutaman päivän kotona ennen lähtöä Barcelonaan. Viiden päivän bruna/rentoumis/ruoka/kulttuuri/kuntoiluloma isosiskoni kanssa teki hyvää niin mielelle kuin kropalle ja Espanjan auringossa olisi viihtynyt pidempäänkin. Lomafiilis oli korkealla kaivattujen rantakelien ja altaalla loikoilun vuoksi, mutta paljolti myös pääsykoetulosten ansiosta. Molemmat saimme opiskelupaikan Oulun lääketieteellisestä ja syksyn kuvioiden selvittyä saimme lomailla vailla huolen häivää. Barcassa oli ihanaa, mutta ikävä kyllä Lapin kesä ei vaatinut viikkoakaan, kun kovalla työllä hikoiltu rusketus alkoi haihtua.

Lenkkituristit
Loppukesän viettelin kotioloissa Rovaniemellä ja mökillämme Saariselällä. Osallistuin pitkästä aikaa tunturisuunnistukseen, jonka jälkeen jäimme muutamaksi päiväksi tunturimaisemiin leireilemään suunnistuskavereiden kanssa. Lapin reissun jälkeen oli vuorossa muutamat ratakisat, joissa juoksin uudet ennätykset ja sain myös ensimmäisen SM-mitalini yleisurheilusta 1500 metriltä. Elokuussa myös koitti muutto uuteen kotikaupunkiini Ouluun.

Koulu alkoi muihin yliopistoihin verrattuna aikaisin ja opiskelua on nyt kulunut kolme viikkoa. Ensimmäisten viikkojen jälkeen tuntuu siltä, että treenaaminen opiskelun ohella onnistuu hyvin ja aikaa jää myös muuhun. Syksyn ohjelmassa on tuttuun tapaan useammat SM-kilpailut ja mahdollisesti myös muutama maantiestartti. Etelän kisoihin onkin nyt astetta mukavampi lähteä, kun tukikohta on siirtynyt hitusen lähemmäs. ;)

-Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti