Päämäärätöntä voimaa

Huomasin, että tällä viikolla nelinkertaistin viimeisen neljän kuukauden lihaskuntoharjoittelun. On siis ihan vähän jäänyt vähälle. Syksy ajaa kuitenkin kuntosalille ja ryhmäliikuntoihin. On mukavaa mennä kirkkaasti valaistuihin lämpimiin saleihin pimeydestä, märkyydestä ja kylmyydestä, vaikkei niissäkään silloin tällöin mitään vikaa ole. Paitsi että on vaan niin perhanan pimeää ja kylmää.

Flunssailun johdosta puolentoista viikon makailu- ja pullakuurin jälkeen motivaatio on tapissa liikkumiselle. Salille siis, kun keuhkotkin vielä vähän riekaleina.

Eka reeni. Voimieni tunnossa energiavarastot täynnä aloitan kevyesti kutossarjoilla, koska on helppo peesata kaveria. Oikein perussettiä peruskuntosalilla = jäähallin puntti: Tekemisen meininkiä. Mitä reikäsemmät housut sen kovempi tyyppi. Tälle salille ei mennä näyttäytymään täydessä tällingissä. Tänne ei myöskään mennä esittelemään muskeleita. Tänne tullaan urheilemaan. Muutama vanhempi ex-painonnostaja herrasmies on aina tulossa neuvomaan. Muita naisia en ole kovinkaan montaa kertaa nähnyt. Vähän epämukavuusalueella, mutta onneksi on kaveri turvana.

Painoja tankoon heti niin paljon kun pystyi ja reeni maistui. Tiesin saavani jäätävät domsit seuraavina päivinä ja nehän ne sieltä sitten tuli. Muutamat päivät ovat uskomattoman kankeita. Kevyt juoksu yökupissa tuntuu liian vähällä öljyllä olleelta robotilta ensimmäiset 20min, helpottuu sitten.

Heinäkuussa lihaskunto jäi. Tein vain välttämättömät juoksu ja suunnistusreenit. Ei jumia ja juoksu kulki syksyn edetessä paremmin ja paremmin. Mäetkin tuntuivat nousevan helpommin. Jos aikaa ei ole ylenmäärin ja on edes jonkinlaisia tulostavoitteita, lihaskunnon tekeminen tuntuu turhalta, lähinnä vaan juoksuvauhtia hidastavalta, ainakin niiden kertojen jälkeen, jotka yksittäisenä sitten sattuu tekemään. Näin on varmaan moni todennut. Jossakin kohtaa se kuitenkin tuntuu välttämättömältä. Minulla vasen polvi kyllä muistuttaa, että jotain on jäänyt tekemättä. Ja onhan se vaan vaihtelun vuoksi hauskaa, kun kehityskin on näkyvää ja vääjäämätöntä.  

Mikä tahansa voimailu kehittää tällä hetkellä. Niinpä seuraavana vuorossa uusi tuttavuus tfw alias training for warriors. Ensipuraisulta ei ollut mun juttu. Brassailua termeillä, liikaa juustoista amerikan meininkiä. Pelottavalta näyttivät myös rinnallevetojen tekniikkavariaatiot osallistujilla. Upper body strenght tuli tehtyä liikkeillä joiden nimiä en ymmärtänyt enkä jälkeenpäin muista, mutta jotka olivat ihan tuttuja. Hallussa! (piti huutaa joka kerta kun ohjeet ymmärretty…) Ehkä koitan uudestaan, ehkä en.

Puolivälissä viikkoa olinkin sitten niin jumissa, että juoksu ei houkutellut ja lisävoimailutkin olisivat aiheuttaneet loukkaantumisriskin. Lähdin rullaus ja kehonhuoltotunnille, joka sitten olikin peruttu. Ajattelin sisäpyöräillä hiukan ja vähän liikkuvuusjumppailla salilla. Hetkisen poljettuani ja jumppailtuani puoli Kouvolaa, mukaan lukien kuntokeskus, pimenivät. Mielenkiintoista oli se, että noin reilun kymmenen hengen porukasta olin varmaan ensimmäinen, joka lähti pilkkopimeältä salilta kymmenen minuutin kuluttua. Muut eivät käyttäneet tätä tekosyytä. Sinne ne jäivät pimeään reenaamaan.

Kroppa palautui ja uskalsin rikkoa kaavaa. Kävin 1,5 tunnin reippaan juoksulenkin. Maistui. 

Aivoja säästääkseni takaisin salille valmiiksi pureskeltuihin harkkoihin. Tällä erää trx voimailuun. Hyvää keskivartalon hallintaa koko tunti, mutta muuten aina vähän ihmetyttää kuinka ryhmäliikkujat jaksavat tuota hauis- ja ojentalihasten treenaamisen määrää. Verrattuna isoihin jalkalihaksiin myös tällä tunnilla hauis on aika paljon tärkeämpi lihas!

Viikon vika voimailu taas peruspuntilla. Painot +20% verrattuna ekaan treeniin. Kehitys hyvä. Jatkuu siis seuraavakin viikko päämäärättömällä ja hauskalla ulkoilulla ja voimailulla.

Mukavaa marraskuuta!

Marttiina