Hiton nuiva postaus, jossa avaan koko kisan väli väliltä

Pääsin eilen kirmaamaan Viron Suunto Gamesissa Euromeeting-keskimatkan. Koska kyseessä oli kauden pääkisani, aion nyt kirjoittaa ihan perinteiseen kisa-analyysin, jossa käyn kilpailun läpi väli kerrallaan. Tällaisia analyysejä löytyy suunnistusblogeista harmittavan vähän, joten lienee lukijoidemmekin kannalta mielenkiintoista päästä seuraamaan, miten ajatusmylly pyörii maajoukkue-edustuksia hamuavalla kilpasuunnistajalla.

Levykompassinaisella oli vähän haasteita viimeistelytreenissä.

Taustallahan minulla on harjoituskaudelta 2014-2015 150 juoksukilometriä, joista vajaa satanen huhti-toukokuussa ja loput elo-syyskuussa. Suunnistuksen osuus kilometreistä on kuitenkin n. 80%, joten pidän kilpailuun valmistautumistani varsin hyvänä. Takana oli kuluneelta kaudelta neljä kilpailua, joista kolme juoksin keväällä tuskaisan kipeän jalan kanssa. Lisäksi syksyllä pääsin tekemään Savo-Karjalan AM-keskimatkalla huonon kenraaliharjoituksen ennen eilistä ensi-iltaa.

Asiaan:

Lähtö-1:
Samaan aikaan startannut N21B-sarjalainen yrittää hönkiä ohi K-viitoituksella. Hylkään ajatuksen rauhallisesta alusta ja sprinttaan koolle niin kovaa, etten juurikaan ehdi karttaa aukoa. Onneksi ykköselle menee valtatien levyinen ura.

1-2
Onpas tiheää. Pyöritän polvisuunnan ja löydän rastin, vaikka rastinottoa häritseekin ympyrän reunalla harhaileva itävaltalaismies.

2-3
Itävaltalainen leimaa ja lähtee juoksemaan suunnilleen oikeaan suuntaan. Iskeydyn peesiin, koska naisten rata on kuitenkin vain oikaistu miesten rata. Rastivälillä tulee mieleen, että onkohan hyvä peesata kaveria, jolla ei lähtöajasta päätellen ole kovin hyvä WRE-sijoitus ja jonka näin juuri koukkaavan edellistä rastia. Lippu löytyy kuitenkin mukavasti ja koodikin täsmää.

3-4
Selkä loittonee, mutta polkua pitkin osaan itsekin jolkotella niin lähelle rastia, että kuulen SportIdentin piippauksesta jonkun muun leimaavan lähistöllä.

4-5
Kääntöväli.

5-6
Miksei kukaan ole tarponut uraa tähän kyrveikköön? Alkaa kiukuttaa ja pummaan rastia liian alhaalla notkossa. Ihan oli aukkoa sielläkin eikä mitään tiheikköä.

6-7
Kadotan uran taas. Kyllä pitäisi alkupään lähtijöiden saada jyrättytä maastoon selvempi ura, ettei enää puolenvälin jäkeisellä lähtöpaikalla tarvitsisi raivata pusikkoa. Haahuilen tiheiköstä rastille.

7-10
Mukavia polkuvälejä. Tosin minun ehkä kannattaisi vetää viivaa pitkin, koska polulla runkonopeus ei riitä.

10-11
Alan tummua, mutta onneksi maasto on hyväkulkuista.

11-12
Joudun pysähtymään, että pystyn kiipeämään yli kaatuneesta puunrungosta, jonka normaalisti ylittäisin aitoen.

12-13
Hitot runkonopeudesta, tekisi mieli vain juosta tätä tietä 90 astetta väärään suuntaan, koska tuo yhden käyrän penkka näyttää ylivoimaisen isolta. Rastia lähestyessä näen Lea Vercellottin leimaavan.

13-14
Vilkaisen seuraavaa väliä: helppo, tuskin ranskatar tuota pummaa. Taittelen kartan taskuun ja juoksen Vercellottin selkää kiinni.

14-15
Puolivälissä saan ranskalaisen kiinni. Ohitan hänet ja oikaisen aukolta rastille ohittaakseni polun tukkivan veteraanisarjalaisten kävelyletkan. Otan matkalla mutakylvyn ojassa ja letka on edelläni rastilla.

15-16
No nyt löytyi kunnollinen ura. Hyvä, koska en jaksaisikaan lukea enää karttaa.

16-17
Ei muistikuvia, eli en tainnut pummata.

17-M
Väliaikojen mukaan olen juossut 250 metriä pitkän maalisuoran 3.07 min/km -vauhtia. Järjestäjät ovat siis mitanneet loppusuoran virheellisesti liian pitkäksi.

Semmosta. Ens kauteen!
-marika.

Kertomus henkilöhahmoineen perustuu tositapahtumiin ja kirjoittajan subjektiiviseen kokemukseen. Emme ota vastuuta mahdollisista asiavirheistä. Otsikon tekijänoikeudet kuuluvat S.Haajaselle.

syväanalyysi sm

Sm viikendi takana. Hyvinhän me viesti vedettiin, punainen joukkue vaan tällä kertaa vielä paljon vihreitä paremmin: Onnittelut!

Rintintinistä jäi aika kökkölöörööt hampaankoloon, mutta eipä tuo ole sujunut koko kesänä. onneksi Tönö korjas potin! jeah!

Olo on aina tämän syksyn kevyehkön viikonlopun jälkeen pirtsakka. Kotimatka autossa ei ole yhtään huonovointinen. Aamulla on tosi kiva mennä töihin ja silleen. Blogiinkin jaksaa kirjoittaa pitkän tekstin ja syvän analyysin. 

Kiitos tytsät ja kannustusjoukot! Uppeeta edustaa eSkoja! Ens viikoloppuna flowta yössä!

-Marttiina

Sport Identiteettikriisi

Vaikka blogi nukkui kesäunta, niin me urheilijat silti tallasimme polkujamme tahoillamme. Oma koko kauden selvä päätavoite oli Skotlannin MM-kisojen pitkällä matkalla, josta onkin jo kulunut kuukausi. Lukuisat kerrat pitkin syksyä olen saanut kerrata sattumusta, joka MM-rasteilla kävi. Tässä siis pieni throw back MM-kisojen pitkälle matkalle ja sen jälkeiseen suunnistuslamaannuksen aikaiseen elämään.

 Palataan Skotlantiin ja rastille numero kuusi, kun kisaa on taivallettu hieman alle puolet:

Saavun rastille ja huomaan, että sormestani puuttuu Sport Ident. Tunne on epäuskoinen enkä hetkeen tiedä mitä tehdä. Sitten muistan, että Sport Identin tai leimausyksikön ollessa epäkunnossa isketään pihtileimaus kartan reunaan. Nokkelana lyön leiman, huokaisen helpotuksesta ja jatkan matkaa. Hieman ehdin harmitella, että häviän muutamia sekunteja joka rastilla pihtileimauksessa, kun muut leimaavat Sport Ident Air:lla...

Ehdin juosta kohti seuraavaa rastia minuutin ajan, kunnes ymmärrän, että hittoako loppujen rastien leimat kartan reunassa auttavat, kun minulta puuttuu viisi ensimmäistä leimaa! Käännyn takaisin samoja jälkiä ja menen etsimään Sport Identtiä jyrkästä rinteestä, johon arvelen sen tipahtaneen, koska taisin käsillä ottaa tukea alas päin tullessa.

EI LÖYDY.

Rinteessä Identtiä etsiessäni muistan järjestäjien kiinnittäneen ranteeseeni lähtökarsinassa  back up -rannekkeen. En tiedä tarkalleen, että mikä se on tai mikä sen tehtävä on. Mutta "back up" on nimi, joten voisin ehkä "leimata" sillä loput? Ranneke ei piippaa eikä välähdä rasteilla. Muutenkin se on kuin Kinder-munasta saatu sininen leikkikello, jossa ei ole näyttöä. Leimaustekniikkanani huljuttelen ranneketta leimausyksikön yläpuolella ja kosketan rannekkeella yksikköä toivoen, että jotain rekisteröityisi.
Seuraavan rastivälin (6-7) puntaroin mahdollisuuksiani: todennäköisesti (tai lähes varmasti) otan hylsyn, mutta jos olisi edes pikkuruinen mahdollisuus, että saisin tällä Kinder-kellolla leimat ja hyväksytyn suorituksen, niin eikö kannata yrittää..? Olen kuitenkin MM-kisoissa.

Lopppumatka maaliin on piiiiiiiiitkä. Vaikka saisin hyväksytyn suorituksen, tiesin hukanneeni etsintäreissuun jo liian paljon aikaa saadakseni tuloksen, joka tyydyttäisi. Lataus katoaa ja pettymys saa vallan jo metsässä.

Maalissa kuulen, että Back up onkin fuck up, ja tarkoitettu vain ajanottoon.

Moni on kysynyt, että oliko minulla Sport Identissä mitään varmistusta. Ei ollut. En laittanut järjestäjiltä saatuun Sport Identiin varmistusviritelmää, joka minulla omassa Sport Identissäni on. Tyhmää ja huolimatonta, vieläpä MM-kisoissa.

Mutta myös huonoa tuuria. Isolla osalla joukkueestamme ei ollut varmistusta.

Kisojen jälkeen olin melkoisen surkeana ja lamaantunut. Yleensä olen pieleen menneen kisan jälkeen kiukkuinen (kiroilen, ähisen ja potkin käpyjä), mutta nyt olin vain surullinen. Onneksi heti kotiin palattuani pääsin  MM-harmitusta pakoon Pohjois-Italiaan, jossa aamupäivisin teimme pitkiä hienoa lenkkejä mäkien päälle, ja illat syöpöteltiin italialaisia herkkuja ja nautittiin kaupungin tunnelmasta. Pilviä ei juuri näkynyt koko viikkolla ja lämpömittari paukkui punaisella.

Lähes suoraan Italiasta palattuani lähdin maajoukkueen kanssa leirille Strömstadiin ensi vuoden MM-tyyppimaastoihin. Leirillä pääsimme nautimaan hienoista ja raskaista maastoista, kauniista maisemista, kovista treeneistä, hyvästä seurasta ja mustikoista. Reissu tuli minulle ehkä hieman liian nopeasti MM-kisojen pettymyksen jälkeen, ja oma suunnistaminen oli jokseenkin masentunutta ja halutonta. Leirin loppupuolella kaaduin leirikisassa ja löin olkapääni, joka oli kipeä, ja on edelleen. "Tyypillinen jääkiekkoilijan taklausvamma", eikä röntgenissä näkynyt murtumaa. Vaikeuttaa kuitenkin suunnistamista, kun pitää varoa taklauksia. Siis kaatumisia, kädelle varaamista vaikkapa jyrkänteiltä alastullessa tai ylöspäin punnertaessa.

Strömstadin auringonlaskussa.

Viikonlopun SM-pitkät menivät alakanttiin. Suunnistus oli ponnetonta ja flegmaattista, jalatkin pehmeät. En osaa sanoa, miksi alisuoriuduin viikonloppuna. Tai ehkä se lienee monen asian summa: MM-kisa pettyneisyys. Liian kova MM-leiri, kun en ollut henkisesti valmis enkä kiinnostunut. Kipeä olkapää vie liikaa huomiota ja solmuttaa koko homman. Orastava flunssa. Pienimuotoinen sportin identiteettikriisi.

Mutta jos joku on varma, niin se on varma, että tämä kausi ei ole vielä osaltani tässä.


Ja SM-pitkillä oli käytössä varmistuksen varmistus: tarkistusliuskan teippasin kiinni Emitiin.


-Sohaaja