tiistai 31. toukokuuta 2016

Aloittelevan arvokisamitalistin ohjelma

Nyt kun pääsin metallin makuun EM-kisoissa, haluaisin jakaa täällä tiivistelmän tekosistani, jotka johtivat minut palkintokorokkeelle maailman kärkinaisten kylkeen.

Yksinkertaisesti seuraamalla tätä helppoa kymmenportaista ohjelmaa pääset tasolle, jolla arvokisamitalin voittaminen on mahdollista.


1. Lusi pitkä telakka. Kun ei tarvitse reenata, niin on aikaa pohtia huolella kuinka reenata sitten kun taas pääsee reenaamaan.



2. Hiihdä joulu-tammikuussa niin monta yli 20 tunnin reeniviikkoa, että muistat kirkkaasti koko lopputalven, miltä hiihtolenkillä hyytyminen kahdenkymmenen kilometrin päässä autolta tuntui ja osaat vältellä kyseistä tunnetta.


3. Kun määrä on tehty, voit rauhassa keskittyä laatuun. Toteuta lopputalven laatuharjoittelu Etelä-Euroopassa. Juokse WRE-kisoja ja ole kunnossa väärään aikaan vuodesta.


4. Ota keväällä hermoja repivä pikkuvamma, joka pilaa kevään MM-tyyppimaastoleirin. Toivu kuitenkin täyteen juoksukuntoon parissa viikossa.

5. Juokse näyttökisoissa niin hyvin, että pääset kisoihin.


6. Kun puut alkavat vihertää, hypää allergia- ja astmaliiton vuoristoradan vaunun kyytiin. Käy säätilan vaihtelun mukaan osapuilleen joka toinen viikko huipulla ja joka toinen pohjalla. Eipähän pääse odotukset kasvamaan liikaa. Tunne olosi vähän paremmaksi Suomessa ennen EM-kisoja vain huomataksesi Tsekissä, että kroppaan tarttuu hapen sijaan vain happoa.


7. Uskottele kuitenkin itsellesi sprintin alkuverryttelyssä, että olo on normaali ja lähde juoksemaan kisaa normaalisti. Jää viimeisellä puolellatoista kilometrillä juoksuvauhdin puutteella kärkeen 40 sekuntia. Kiukuttele, mutta lohduttaudu sillä, etteivät nämä EM-kisat ole kauden päätavoite.




8. Ala tuntea olosi paremmaksi keskimatkan havupuisissa mallimaastoissa. Pohdi, että saatat sittenkin kyetä kampeamaan itsesi sijan kymmenen tienoille keskimatkalla, jos liput löytyvät. Tunne alkuverryttelyssä olosi niin tukalaksi, että tavoitteeksi muuttuu maaliinpääsy ennen neljä minuuttia perään starttaavaa Janssonia. Kaiva jostain taisteluasenne esiin ja päätä, että ****t kulusta, mutta et ainakaan koukkaa yhtään tänään. Suunnista hyvin, kärsi itsestäsi irti kaikki voiman rippeet ja kuule maalissa, että mitali tulee. Ole hämmentynyt ja tuuleta nuivakasti.


9. Jos osaat ennustaa keskimatkan kisan jälkeen, että huomenna viestissä et ole palautuneimmillasi, pyydä kakkososuutta. Toivo ankkuriksi naista, jolla fysiikka riittää eli Merjaa. Avaajaksi tuore nainen.

10. Arpaonnesta on hyötyä. Jos ankkuri lähtee kärkipaikan sijaan takaa-ajoon, on suotavaa, että hitaammat hajonnat on kolattu jo kahdella ensimmäisellä osuudella ja ankkuri saa sisäkaarteen. Sitten vain odottelet kiriä, jota Mersu ei koskaan häviä. Juhli voittoa joukkuekavereiden kanssa.




Ja taas tässä kävi näin. Parhaani yritin kirjoittaa hehkutusraportin kisoista, mutta epäonnistuin. Fiilistellään nyt sen verran, että en olisi ikinä uskonut tulevani EM-kisoista kotiin kahden mitalin kanssa. Tosin en tullutkaan, sillä unohdin mitalit hotellihuoneeseen.



-marika.

PS. Liikkuvaa kuvaa löytyy täältä:
http://livecenter.orienteering.org/

12 kommenttia:

  1. Kiitos nopeasti ilmestyneestä ja hauskasta raportista. Vaikeuksia ja vastamäkeä näyttää olleen riittämiin, mutta sekä keskimatkan että erityisesti viestin seuraaminen LIVE-lähetyksenä oli jännittävää ja penkkiurheilua parhaimmillaan.
    Menestystä edelleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kiitos! Vaikka ei tässä ollut tarkoituksena korostaa vastoinkäymisiä, sillä ylä- ja alamäet kuuluvat lähes jokaiseen urheilu-uraan. Ei tämän kuulukaan olla ihan helppoa :)

      -marika.

      Poista
  2. Huikee teksti! Ja huikee luotto meikäläiseen, simpura soikoon! Pystyskös sitä sun roskiin heittämää tekstiä lukeen jostain? T: Mersu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ollut yhtään turhaa se luotto :D mutta se eka versio meni roskiin ja on kadonnut jonnekin bittiavaruuden mustaan aukkoon ;)

      -marika.

      Poista
  3. Onpa lämmin ja vähän ironinenkin teksti. Tästä minä tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla. Parhaani yritin myös näppäimistön ääressä :)

      -marika.

      Poista
  4. Onpa lämmin ja vähän ironinenkin teksti. Tästä minä tykkään.

    VastaaPoista
  5. Olen samaa mieltä. Kaivelehan roskakoria, jos se aikaisempi vielä löytyisikin iloksemme.

    VastaaPoista
  6. Sitä ei valitettavasti enää löydy. Kriittisenä kirjoittajana poistin sen kokonaan, kun ei miellyttänyt omaa silmää senkään vertaa kuin tämä versio :)

    -marika.

    VastaaPoista
  7. Onnea hienosta suorituksesta! Nyt olet arvokisamitalisti. Se on saavutus, jota kukaan ei ota sinulta pois koskaan. Ammenna siitä lisää sisua tuleviin koitoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Edelleen on vaikea uskoa, että itseltä löytyy henkilökohtainen arvokisamitali, kun aina on katsonut mitalitason naisia ylöspäin.

      -marika.

      Poista