Valmistautuminen, Joensuu.
Juoksen tasotestin, jossa ei ole tapahtunut yhtään kehitystä edellisestä. Vaivun murheen alhoon ja ruttaan harjoitussuunnitelmat roskiin. En ymmärrä valmentautumisesta mitään. Pidän kuitenkin suunnitellun kevyen viikon ja sen päätteeksi juoksen parhaat talvikauden kaksitonniset ja tonnit ikinä. Kaivan lopputalven suunnitelman roskakorista ja lähden etelään.
 |
| Ihan ite askartelin reittikartan. Paintilla tietty. |
Etappi I, Ciudad Rodrigo
Maanantaisin ja tiistaisin en juokse, vaan poljen crosstraineria ja murehdin sitä, ettei viitenä päivänä viikossa juoksemalla voi päästä kuntoon. Viisi päivää juoksu kuitenkin kulkee ja kuntokin taitaa koheta.
Sitten alkaa kolottaa säärtä. Olen varma, että siellä on rasitusmurtuma. Jalkani eivät kestä edes näitä kilometrejä. Juoksen kuitenkin reenin loppuun, oli rikki tai ei. Kriisipalaveroin maajoukkuelääkärin kanssa ja käytän kaiken Vuokatista tarttuneen urheiluhierontataitoni säären lihasten ja kalvojen pehmittämiseen.
Etappi 2, Pedrogao de Sao Pedro
Säärikipu häviää. Ei mun jalat olekaan lasia, mutta etsiydyn silti tunnollisesti maanantaina ja tiistaina salille hinkkaamaan korvaavaa reeniä.
 |
| Ei tietenkään ruokittu naapurin kissoja. |
Etappi 3, Lissabon
Rintti kulkee. Metsässäkin kulkee, mutta suunnistan kuin kevätlaitumelle irtipäästetty lehmä.
 |
| Kato Sofia, pystyn nykyään pelkän maalisuoran sijaan juoksemaan koko kisan silmät kiinni! |
Etappi 4, takaisin Pedrogaossa
Potugal O-meetingin ekana päivänä voitan keskimatkalla parilla sekunnilla Janssonin. Taakse jää lisäksi liuta muita maailmanrankin top-20-naisia. Johtopäätös: Janssoni ei varmaan juossut kovaa tänään, tuskin muutkaan. Seuraavana päivänä, kun melkein kaikki (minäkin) vain lenkkeilevät ja säästelevät huomiselle WRE-pitkälle matkalle, Jansson tulee juttelemaan ja ihmettelemään, kuka olen ja miten saatoin päihittää hänet eilen, koska hänkin oli juossut lähes virheettömän kisan.
Seuraavan päivän pitkä matka pudottaa minut taas maanpinnalle, ellei suorastaan maan rakoon. Ei puolentoista tunnin piikkipusikkoiselle, kivikkoiselle ja penkkaiselle pitkälle matkalle voikaan lähteä samalla suunnistustekniikalla ja -taktiikalla kuin laitumella juostulle keskimatkalle. Tai voi, mutta lopputuloksena on monta hosuttua reitinvalintavirhettä ja aivan liian aikaisin loppuunjuostut jalat.
Ehkä jonain päivänä kovin kisa, josta selviän ei ole enää reilun tunnin suoraviivainen pitkä matka jossain mukavassa avokalliomaastossa.
 |
| Näyttääpäs hyvältä. |
Etappi 5, Tolosa
NAOM: Tove on kaukana, mutta muut takana. Plussan puolelle jäätiin. Reiluun kolmeen viikkoon tuli juostua 7 täysivauhtista kisaa, joiden tuloksista voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: olen kunnossa väärään aikaan vuodesta.
Etappi 6, Barbaten maajoukkueleirikeskus
Joku oli kirjoittanut Helsingin Sanomiin mielipiteen, jonka mukaan naiset nauttivat urheilussa enemmän pehmeistä arvoista, kuten mukavasta yhdessäolosta, kuin kilpailemisesta saati sitten voittamisesta. Allekirjoitan täysin. Maajoukkuleirilläkin käydään ihan vain nauttimassa mukavasta yhdessäolosta, joka on parhaimmillaan 10% nousukulmaisen mäen kitumista ylös yhdessä muiden naisten ja miesten kanssa. Niin, että juoksijoiden etäisyys toisistaan on vähintään 20 metriä. Ja minä olen ekana huipulla.
Etappi 7, el Escorial de San Lorenzo
Leirin Grande Finalena eli vihoviimeisenä reeninä vedin kisavauhtisen keskimatkan Madridin aluevalmennusryhmän reenissä. Nilkkasukka ei ollut lumiolosuhteisiin sopivin ratkaisu, mikäli halusi varjella akilleksiaan. Reeni meni muuten hyvin, mutta yhtä rastia en löytänyt. Sitä se on, kun on tottunut liian hyviin karttoihin. Meillä suomalaisilla menee heti pakka ihan sekaisin, kun rastikivi ei olekaan metrin korkuinen (kuten muut kartan pikkukivet), vaan kymmenmetrinen kivipaasi. Ei käyty lähelläkään rastilohkaretta, koska "ei se nyt ainakaan tuo voi olla".
 |
| Hento lumikerros kaunistaa espanjalaista maisemaa. |
 |
| Dr. Möö oli seuraamassa reeniä. |
-marika.
