Projektielämää

Tammikuu taputeltu. Aika kuluu niiiiiiin siivillä. Tekemistä riittää. "Elä hetkessä ja nauti joka hetkestä": joo joo, im tryingJ  Silti välillä saan itseni kiinni ajatuksista ”tästä viikosta kun selviän niin sitten…” Oaj kalenterikin tarjosi tällä viikolla sopivaa aforismia:

Valitettavasti tuo välillä, turhan usein, pätee ainakin meikäläiseen. Toisaalta olen sitä mieltä, että välillä tarttee myös rutistaa projekteja. Silloin 15min joutilaisuus tuntuu autuaalta, viikonloppu maailman parhaalta, iltalenkki luksukselta, yöuni pelastavalta. Ei tarvitse tehdä mitään ylimääräistä, kun aika ei anna siihen mahdollisuutta. Voi tehdä vain oleellisimman ja heittää muut velvollisuudet syrjään, kun ei muuta voi. Onneksi projektielämään tiedossa seuraavaksi vähän seesteisempi jakso, ainakin niin nyt taas luulen;)… Muutamia projektin nautintohetkiä:

Harjoitusrintamalla projekti mennyt ihan hyvin. Perusreeniä, ei mitään ylimäärästä. Projekti edennyt viikon pätkissä. Rytmitys arkena käytettävissä olevien aikayksiköiden vähyydestä johtuen enemmänkin viikon sisällä, kuin viikkojen välillä: Ma kevyttä, ti voimaa, ke kovempaa, to pk, pe nopeutta ja voimaa, la kovaa ja pk, su pk. Projektissa vauhdit pikkuhiljaa kovempia ja tästä etiäpäin kenties harkkojen määrää ja pituuttakin voi jo hiukan varioida, kun vapaita aikayksiköitä on enemmän. Hiihtolatuja on päässyt kuluttamaan ja niistä nautittu myös tänään 30 kilsan verran. Hisut sattuu työviikonloppuun, joten tällä erää jää väliin, ehkä maaliskuun projektissa sitäkin välipalana.

Hetkistä nauttien

Marttiina

Päälle vielä kankeeta....

 

Portugalista palannut

Kolmen viikon treenileiri Monte Gordossa päättyi eiliseen kuusitoistatuntiseen kotimatkaan. 3:20 ylös sängystä ja 21:15 omalle sohvalle. Kahden tunnin aikaero ei niinkään vaatinut sopeutumistoimenpiteitä, mutta sen sijaan 30 asteen lämpötilaeron sulattelu vienee useamman päivän. Ainakin henkisellä puolella. Kevyestä laskusta vastasi tämänpäiväinen pk 6km ja ensi viikkoon mennessä olen taas valmis vuoraamaan itseni jokaiseen treeniin.

Lähdin reissuun maanantaina 21.12. ja alkuleirin treenailimme kahdestaan siskoni kanssa. Tapaninpäivänä saapuivat myös loput porukastamme Rovaniemeltä. Toisin kuin lähes kaikki muut paikallaolijat, olin ensikertalainen kyseisessä harjoituskeskuksessa. Mukavahan se oli painella menemään vaihteleviä polkuja ja hiekkateitä, kun edeltävät viikot olivat kuluneet tasamaalla nastalenkkarit jalassa. Kolmessa viikossa reitit ehti tietysti juosta ristiin rastiin ees taas, mutta enemmän olin kyllästynyt juoksemaan Nallikarin lenkin täällä Oulussa. Vaikka pääosin treenasimme metsämaisemista nautiskellen, en halunnut tietenkään täysin luopua asfaltista. Hieroimme esimerkiksi kiihtyvän kympin optimireittiä useampana päivänä, jotta tielle osuisi mahdollisimman vähän mutkia, nousua ja häiritsevää liikennettä.

Yhteislenkillä

Kokonaisuutena Portugalin reissu oli erittäin onnistunut. Kilometrejä kertyi selvästi enemmän, kuin tavallisilla viikoilla Suomessa, kun kotona osa harjoittelusta tapahtuu hiihtäen. Treenien rytmittäminen onnistui kuitenkin hyvin ja sain tehtyä kovat treenit palautuneena hyvällä kululla. Viimeisellä viikolla alkoi tietysti jo tuntua jaloissa, mutta monttuun asti ei juostu. Muutaman kerran kävin myös Espanjan puolella suunnistamassa ja taitotreenit olivat mukava piristys loppuleiriin.

Välillä lajinomaisesti

Parasta reissussa oli tietysti olosuhteet, lämpö ja seura, mutta pitkästä aikaa minun ei treenileirillä oikeasti tarvinnut keskittyä mihinkään muuhun, kuin treenaamiseen. Aina on ollut jonkin verran kouluhommia tai ainakin pientä painetta niiden tekemisestä. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan ollut ja en ole joulukuun lopputentistä ulos käveltyäni uhrannut hetkeäkään opinnoille. Ja hyvä niin. Vaikka syksy ei niin erityisen raskas ollutkaan, teki breikki kouluhommista hyvää niin päälle kuin varmasti treeneillekin.

Huomenna on palattava takaisin normaaliin arkeen. Hetkeksi siis vielä Portugalin lämpöön.

-Anna

Lapin taikaa

Nyt joulu-tammikuun vaihteessa sosiaalista mediaa selaillessa näyttäisi siltä, että monet suunnistajat ovat suunnanneet lämpimämpiin maihin parantelemaan syksyn haalistaman hipiänsä värisävyä. Itse noudatan harjoittelussani Suunnistusliiton 90-luvun valmennuskoulutusmateriaaleista pomittua kausijakoa, jonka mukaan marras-tammikuussa vallitsee PK-kausi I, josta helmikuun huitteilla siirrytään PK-kausi II:een. Erona näillä kausilla on se, että PKK I on pyhitetty määrän mättämiseen lajilla millä hyvänsä, kun taas PKK II:n aikana määrää mätetään lajinomaisesti, kunnes voidaan siirtyä kilpailuun valmistavalle kaudelle hiomaan lajisuoritusta. Eli lajinomaisuus lisääntyy kevättä kohti.

Tähän ajatusmalliin takertuneena en voi sitten mitenkään ymmärtää, mitä järkeä on lähteä vuoden vaihteessa etelään. Jos tähän aikaan vuodesta pelkästään juoksee (suunnistus ei sentään kuulune  leireilijöiden ohjelmaan vielä nyt ylettömissä määrin), voiko enää mitenkään lisätä lajinomaisuutta kevättä kohti? Kyllä ei voi. Tuollaisesta leireilystä seuraa vain kuntohuipun ajoittuminen helmikuulle, jolloin tosin voi päästä hetkeksi parrasvaloihin POMmissa. POMmissa hevosteluhan on varma merkki siitä, että kesällä ei kulje.

Itse olen reilun kolmen viikon leirillä Lapissa, koska täällä olosuhteet PKK I:n toteuttamiseen ovat verrattomat. Kun juoksukilometrejä saa kerääntyä viikossa korkeintaan 60, korvaavaa harjoittelua joutuu tekemään jonkin verran. Täällä se on helppoa. Ei tarvitse spekuloida, mitä korvaavaa lajia harrastaisi, kun järkeviä vaihtoehtoja on vain yksi eli hiihto. Ja latua riittää.

Paras joululahja - pappan voitelupakki. Käyttöohjeet eivät valitettavasti kuuluneet pakettiin.

Hiihtokelithän ovat olleet eteläsuomalaiselle varsin kotoisat, sillä tarjolla on viime aikoina ollut roskilla kuorrutettua jäälatua. Valitettavasti täydellistä pitovoidekombinaatiota kyseiselle kelille en ole vielä löytänyt (ja vapaa tyyli on vihoviimeistä nykyajan hapatusta, jota en ole harrastanut sen jälkeen kun naulasin hisu-telineen naulaan 10 vuotta sitten). Olen iskenyt suksenpohjiin liisteriä, sillä siihen tarttuvat kaarnanpalat ja kävyt toimivat vastamäissä kuin nousukarva. Alamäissä ja tasaisilla saattaa vähän tökkiä, mutta kaikkea ei voi saada. Onneksi tänään satanut ohut lumikerros yhdessä ensi viikon sääennusteen kanssa lupailee helppoja voitelukelejä.

Huimien juoksukilometrieni kartuttamiseen löytyy täältä pohjoisesta useita vaihtoehtoja. Ykkösvaihtoehto on toki juokseminen ulkona revontulien loisteessa joko moottorikelkkauria pitkin tai sitten ihan vain pyörätiellä, mutta mieliteon sattuessa kohdalle pääsee lätkyttelemään juoksumatollekin. Paikallisella kuntosalilla ei tarvitse muutenkaan huolehtia siitä, että salivarusteet olisivat ihan viimeisimmän trendin mukaisia ja juomapulloksikin voi fitness-sheikkerin sijaan napata kotoa minkä tahansa sopivasti tyhjentymään päässeen putelin.

Kuntosalilla on myös solarium, josta väriä saa nopeammin kuin makoilemalla iltapäivät uima-altaan reunalla etelän auringon alla. Solariumia käyttämällä välttyisi aurongonpalvojia piinaavalta iltareenin pehmeältä kulultakin.

En testannut.

Kun mieli tekee loikkimaan tai juoksemaan 7 sekunnin nopeusvetoja, voi täällä suunnata lämmitetyn koirahallin (eli agilityhallin) tekonurmelle. Voisi siellä kuulemma vetäistä vaikka 16 kilometrin TV-kovan. Atsmalääke kannattaa kuitenkin muistaa hönkäistä ennen reeniä.

Hyvä on Icebugeilla rapsutella ulkonakin.

 Lajinomainen reeni onnistuu myös lähistöllä. Senkun hyppää autoon ja huristelee 125km Suomi-neidon kylkeä alaspäin tekemään kahden suunnistusreenin leiripäivän. Jos iltapäivän ohjelmassa on sisämaan maasto, jonka lumen määrästä ei ole tietoa, kannattaa ehdottomasti aamun lähes lumettomassa merenrantamaastossa todeta, ettei tehoreeni nappaa nyt ja lyhentää reeniä iltapäivään säästelemiseksi. Säästeleminen tulee tarpeeseen, kun iltapäivän maastossa on polveen asti lunta, jonka pinnalla on vielä miellyttävä kropsu jääkerros. Metsässä oli sentään tokallinen poroja reenikaverina. Siinä oli elämystä kerrakseen etelän ihmiselle tarpoa VK-reeniä vajaan 15 minuutin kilometrivauhdilla. Elämyksiähän täältä Lapin lomalta on tultu hakemaan.

Paperilla iltapäivä näytti paremmalta maastolta.

 

Tyhmästä päästä kärsii, jos ei nyt koko ruumis, niin ainakin sääret.

-marika.