Sport Identiteettikriisi

Vaikka blogi nukkui kesäunta, niin me urheilijat silti tallasimme polkujamme tahoillamme. Oma koko kauden selvä päätavoite oli Skotlannin MM-kisojen pitkällä matkalla, josta onkin jo kulunut kuukausi. Lukuisat kerrat pitkin syksyä olen saanut kerrata sattumusta, joka MM-rasteilla kävi. Tässä siis pieni throw back MM-kisojen pitkälle matkalle ja sen jälkeiseen suunnistuslamaannuksen aikaiseen elämään.

 Palataan Skotlantiin ja rastille numero kuusi, kun kisaa on taivallettu hieman alle puolet:

Saavun rastille ja huomaan, että sormestani puuttuu Sport Ident. Tunne on epäuskoinen enkä hetkeen tiedä mitä tehdä. Sitten muistan, että Sport Identin tai leimausyksikön ollessa epäkunnossa isketään pihtileimaus kartan reunaan. Nokkelana lyön leiman, huokaisen helpotuksesta ja jatkan matkaa. Hieman ehdin harmitella, että häviän muutamia sekunteja joka rastilla pihtileimauksessa, kun muut leimaavat Sport Ident Air:lla...

Ehdin juosta kohti seuraavaa rastia minuutin ajan, kunnes ymmärrän, että hittoako loppujen rastien leimat kartan reunassa auttavat, kun minulta puuttuu viisi ensimmäistä leimaa! Käännyn takaisin samoja jälkiä ja menen etsimään Sport Identtiä jyrkästä rinteestä, johon arvelen sen tipahtaneen, koska taisin käsillä ottaa tukea alas päin tullessa.

EI LÖYDY.

Rinteessä Identtiä etsiessäni muistan järjestäjien kiinnittäneen ranteeseeni lähtökarsinassa  back up -rannekkeen. En tiedä tarkalleen, että mikä se on tai mikä sen tehtävä on. Mutta "back up" on nimi, joten voisin ehkä "leimata" sillä loput? Ranneke ei piippaa eikä välähdä rasteilla. Muutenkin se on kuin Kinder-munasta saatu sininen leikkikello, jossa ei ole näyttöä. Leimaustekniikkanani huljuttelen ranneketta leimausyksikön yläpuolella ja kosketan rannekkeella yksikköä toivoen, että jotain rekisteröityisi.
Seuraavan rastivälin (6-7) puntaroin mahdollisuuksiani: todennäköisesti (tai lähes varmasti) otan hylsyn, mutta jos olisi edes pikkuruinen mahdollisuus, että saisin tällä Kinder-kellolla leimat ja hyväksytyn suorituksen, niin eikö kannata yrittää..? Olen kuitenkin MM-kisoissa.

Lopppumatka maaliin on piiiiiiiiitkä. Vaikka saisin hyväksytyn suorituksen, tiesin hukanneeni etsintäreissuun jo liian paljon aikaa saadakseni tuloksen, joka tyydyttäisi. Lataus katoaa ja pettymys saa vallan jo metsässä.

Maalissa kuulen, että Back up onkin fuck up, ja tarkoitettu vain ajanottoon.

Moni on kysynyt, että oliko minulla Sport Identissä mitään varmistusta. Ei ollut. En laittanut järjestäjiltä saatuun Sport Identiin varmistusviritelmää, joka minulla omassa Sport Identissäni on. Tyhmää ja huolimatonta, vieläpä MM-kisoissa.

Mutta myös huonoa tuuria. Isolla osalla joukkueestamme ei ollut varmistusta.

Kisojen jälkeen olin melkoisen surkeana ja lamaantunut. Yleensä olen pieleen menneen kisan jälkeen kiukkuinen (kiroilen, ähisen ja potkin käpyjä), mutta nyt olin vain surullinen. Onneksi heti kotiin palattuani pääsin  MM-harmitusta pakoon Pohjois-Italiaan, jossa aamupäivisin teimme pitkiä hienoa lenkkejä mäkien päälle, ja illat syöpöteltiin italialaisia herkkuja ja nautittiin kaupungin tunnelmasta. Pilviä ei juuri näkynyt koko viikkolla ja lämpömittari paukkui punaisella.

Lähes suoraan Italiasta palattuani lähdin maajoukkueen kanssa leirille Strömstadiin ensi vuoden MM-tyyppimaastoihin. Leirillä pääsimme nautimaan hienoista ja raskaista maastoista, kauniista maisemista, kovista treeneistä, hyvästä seurasta ja mustikoista. Reissu tuli minulle ehkä hieman liian nopeasti MM-kisojen pettymyksen jälkeen, ja oma suunnistaminen oli jokseenkin masentunutta ja halutonta. Leirin loppupuolella kaaduin leirikisassa ja löin olkapääni, joka oli kipeä, ja on edelleen. "Tyypillinen jääkiekkoilijan taklausvamma", eikä röntgenissä näkynyt murtumaa. Vaikeuttaa kuitenkin suunnistamista, kun pitää varoa taklauksia. Siis kaatumisia, kädelle varaamista vaikkapa jyrkänteiltä alastullessa tai ylöspäin punnertaessa.

Strömstadin auringonlaskussa.

Viikonlopun SM-pitkät menivät alakanttiin. Suunnistus oli ponnetonta ja flegmaattista, jalatkin pehmeät. En osaa sanoa, miksi alisuoriuduin viikonloppuna. Tai ehkä se lienee monen asian summa: MM-kisa pettyneisyys. Liian kova MM-leiri, kun en ollut henkisesti valmis enkä kiinnostunut. Kipeä olkapää vie liikaa huomiota ja solmuttaa koko homman. Orastava flunssa. Pienimuotoinen sportin identiteettikriisi.

Mutta jos joku on varma, niin se on varma, että tämä kausi ei ole vielä osaltani tässä.


Ja SM-pitkillä oli käytössä varmistuksen varmistus: tarkistusliuskan teippasin kiinni Emitiin.


-Sohaaja