Faktat pöytään

Kausi loppui kuin kanan lento SM viestiin, jonka jälkeen akillesjänteeni todettiin olevan levon ja kuntoutuksen tarpeessa. Niinpä loppusyksyn kisat jäivät välistä ja oli aikaa paketoida kulunut kausi tilastoihin. Työstäni innostuneena ajattelin kokeilla, mitä pienimuotoinen tilastoanalyysi kertoo kuluneesta kilpailukaudestani.

Kilpailukauteni oli noin 6 kuukautta pitkä, se alkoi maaliskuun lopulla ja kesti syyskuun puoliväliin. Toki kesä- elokuussa kisoista oli yhteensä lähes 1,5 kuukauden tauko. Juoksin kauden aikana yhteensä 25 kisaa, joista 3 oli viestejä ja 5 olivat sprinttejä. Loput 18 kisaa olivat henkilökohtaisia maastomatkoja, joista 3 kisaa juoksin ulkomailla, 2 rastiviikolla ja 4 SM-kisoissa. Koska näistä 18 kisasta yksi oli puhdas selviytymistaistelu kovan leiriviikon päätteeksi ja kaksi olivat kesäflunssan jälkeisiä ensimmäisiä kunnon urheilusuorituksia, en huomioi näitä kolmea kisaa seuraavissa tilastoissani kaudesta. Myös sprintit jätin tarkemman analyysin ulkopuolelle, kuten myös viestit, joissa kuitenkin tunnetusti ylisuoriudutaan tai ryssitään. Mutta alla siis hieman statistiikkaa 14. oikeasta kisasuorituksestani.

Kisani olivat keskimääri 6,5 km pitkiä, lyhyin oli 3,1km ja pisin 12 km. Rastivälejä oli keskimäärin 17, vähimmillään 10 ja enimmillään 33. Onnistumisprosenttini, eli virheettömien rastivälien osuus kisan kaikista rastiväleistä oli keskimäärin 69%, huonommillaan 42% ja parhaimmillaan 92% (kuvassa 1 kisakohtaiset onnistumisprosentit). Prosentuaalinen ero kisan optimiaikaan, eli nopeimpien rastivälien summaan, oli keskimäärin 11%, parhaimmillaan 0,1% ja huonommillaan 25%. Keskimäärin hävisin 38 sekuntia/km kisan voittajalle.

Onnistumisprosentti kisakohtaisesti. Kisat 6-7 ja 12-13 ovat SM-kisoja.

Juoksemistani kisaväleistä, joita oli yhteensä 243, 12% sisälsi alle 15sekunnin virheen, 14% 15-60sekuntisen virheen, ja 2% 60-90 sekunnin virheen. Väleistä 16% virhe sattui rastinotossa, 12% rastivälin keskellä ja 3% alkuvälistä. Sijoituksellisesti tulos vaihteli sijasta 23 voittoon, keskimäärin sijoituin 9.ksi.

Yritin sitten myös analysoida, mitkä tekijät olivat yhteydessä onnistumisprosenttiini, aikatappioon tai sijoitukseeni kisassa. Arvioin kustakin kisasta jännitykseni ensin asteikolla 1-4 : ei jännitystä, vähän jännitystä, melko kova jännitys, kova jännitys. Summasin myös kisaa edeltävän ja edeltävien 2 viikon harjoitusmäärän, tarkistin montako kilpailijaa kisassa oli, missä kuussa kisa juostiin ja annoin kisalle statuksen arvokisa, jos kyseessä oli SM- tai WRE-kisa. 

Jännitin enemmän, mitä enemmän oli kilpasiskoja viivalla tai jos kyseessä oli arvokisa. Mitä enemmän kisassa oli osallistujia, sitä suurempi oli prosentuaalinen eroni kisan optimiaikaan ja sitä enmmän hävisin per kilometri kisan voittajalle. Tappioni per kilometri oli kuitenkin pienempi, mitä myöhemmin kaudella kisa oli.

Suhteellinen aikatappioni kisan voittajaan. Y-akselilla %-ero, X-akselilla kisan kilpailijoiden lukumäärä.

Onnistumisprosentti oli sitä matalampi, mitä pidempi kisa oli kyseessä ja sija oli sitä parempi, mitä lyhyempi kisa oli, mitä vähemmän rastivälejä oli, mitä myöhempi kuukausi oli ja jos kyseessä ei ollut arvokisa. 

Onnistumisprosentti kisan pituuden mukaan.

Mitä suurempi oli edeltävän ja kahden edeltävän viikon harjoittelu, sitä vähemmän virheitä kisassa tein. Melko kova ja kova jännitys yhdistettynä oli yhteydessä huonompaan sijaan, suurempaan aikatappioon per kilometri ja isompaan eroon voittajaan nähden. Kisoissa joissa jännitin, tein kuitenkin vähemmän kaiken suuruisia virheitä ja virhe sattui harvemmin rastille tulossa. 

Yllä kuvaaja virheen sijainnista rastivälillä kisajännityksen mukaan. Alla virheen suuruus kisajännityksen mukaan. Punaisella ne kisat joissa koin jännittäneeni ennen kisaa, sinisellä ne kisat joissa en jännittänyt.

Mitäs tästä kaikesta siis? Onnistuin tällä kaudella voittamaan kisoja ja saavutin viestissä SM mitalin, enkä tehnyt tärkeämmissä henkilökohtaisissa kisoissa yli 90 sekunnin virheitä. Mutta toisaalta niissä kisoissa joissa tavoittelin onnistumista, tein usein huonommat suoritukseni. Suoritus parantui vauhdin osalta loppukautta kohden, mutta suunnistuksellinen onnistuminen oli esim. SM-pitkän finaalissa huonointa koko kaudella! Kaiken kaikkiaan onnistumisprosenttini oli matala, ja siinä on paljon parantamisen varaa. Toki onnistumisprosentti riippuu myös siitä, kuinka kriittinen on itselleen, eli mitä laskee virheeksi ja mitkä niistä nostaa analyysiin. Onnistumisprosentti voi olla matala, vaikka olisikin voittanut joka rastivälin.

Ristiriitaisena tuloksena tilastoissani on se, että jännitys näyttää vähentävän virheitteni määrää, mutta toisaalta jännitys on yhteydessä huonompaan tulokseen taululla. Tämä johtunee siitä, että kun jännitän, vedän kässärin päälle ja suunnistan hitaammin vaikkakin ehkä varmemmin. Jostain kertoo myös se, että lyhyemmissä kisoissa onnistuin suhteellisesti paremmin kuin pitkissä. Tämä voi olla keskittymisestä, mutta myös fyysisestä kunnosta johtuva yhteys. Useimmat virheeni tapahtuvat rastille tulossa ja tässä kohtaa olin myös aika tiukka itselleni tehdessäni kisakohtaisia analyysejä. Luokittelin virheeksi pienetkin epäröinnit rastinotossa, koska kuten tästä tilastopläjäyksestäkin näkee, kisoissa on keskimäärin paljon rastivälejä ja jos jokaisella empii sen 5:kin sekuntia rastinotossa, se tekee jo monta kymmentä sekuntia ylimääräistä loppuaikaan.

Tämä analyysi ei ehkä ole kaikin puolin kriteereitä täyttävä tai täydellisyyttä edes tavoitteleva. Mutta se oli mielenkiintoinen vääntää ja antoi pohdittavaa. Kuten tutkijanakin tiedän, analyysin jälkeen edessä on se haastavin osuus: käytännön muuttaminen. Nähtäväksi siis jää mitä parannuksia näiden ja muun kausianalyysin pohjalta onnistun ensi kaudelle tekemään. Selvää on, että sekunteja on viilattavissa myös muusta kuin tossun liikkumisesta.

T: Heini

Arosan maailmancup

Kansainvälinen kausi kilpailtiin päätökseen viikko sitten Sveitsin Alpeilla Arosassa. Ohjelma oli häijy: kolmeen päivään vedettiin kolme starttia järjestyksessä pitkä matka, keskimatka ja sprinttiviesti. Tällainen kisarupeama ei ole mitenkään poikkeuksellista suunnistuksessa, mutta Alppien rinteet kilpakenttänä lisäsi haasteita. Ilmassa oli vähemmän happea, mikä sai tuntemaan itsensä erittäin huonokuntoiseksi. Ensimmäisenä kisapäivänä juostulla pitkällä matkalla oli ennätyksellisesti nousumetrejä, mutta myös jyrkkiä laskumetrejä, jotka hakkasivat etureidet elottomiksi. Seuraavina päivinä portaita pääsi alaspäin vain kaidetta apuna käyttäen.

Vaikka olosuhteet olivat fyysisesti vaativat, olivat kilpailut suunnistuksellisesti yhdet hienoimmista maailmancupeista, joissa olen juossut. Pitkä matka oli haastavia reitinvalintoja, helvetillisen raskasta mäkeä, henkistä taistelua ja itsensä tsemppaamista. Suoritukseni riitti parhaana suomalaisena sijalle 10, joka on aina hyvä sija maailmancupissa.

Keskimatka rullailtiin kipeillä etureisillä alamäkeen. Jälleen hieno maasto ja hyvät radat! Oma suoritukseni oli paikoin räpellystä ja sijaksi tuli 23.

Viimeisenä kisana oli sprinttiviesti. Joukkueessamme juoksivat minä, Topi "vielä juniori" Raitanen, Måre Boström ja Merja Rantanen. Koko joukkue juoksi todella hienosti ja VOITIMME hopeaa! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomen joukkue pokkaa mitalin sprinttiviestissä. Hieno kauden päätös siis!

Tuloksia, kilpailun TV-lähetyksiä ja GPS-käppyröitä voi kurkia täältä.

MC-pitkä. Kuva: http://www.ol-weltcup.ch/de/

Matkalla Turku Sprint Cupiin. Eiku sprintin karanteeniin. Lumi ylläti aamulla.

Viestin viimeinen nousu ennen loppusuoraa.....

....ja läpsystä vaihto. Kuvat: http://www.ol-weltcup.ch/de/

Sveitsi karkasi ja voitti, taas, me hienosti toisia ja ruotsi kolmantena.

Huippuja ja korkein huippu. Malja Minnalle kisojen jälkeen koko joukkueen kanssa huipulla.

Kiitos kaudesta valmentajat, huolto ja muut maajoukkueen urheilijat!

Euromeeting

Jälleen on saatu puolivuotinen suunnistuskausi päätökseen. SM-pitkien aikaan sain kuulla, että pääsen vetämään suomikamoissa vielä syyskuussa Viron Euromeetingissä. Mukavaahan se oli päästä isoihin kisoihin vielä kauden päätteeksi ja olin tosi mielissäni reissusta. Euromeetingin kolme kilpailua olivat myös ensimmäiset kansainväliset starttini naisten sarjassa.

Matkustukset Otepäähän sujuivat melko kivuttomasti ja torstai-illan verkkalenkillä oli yllättävän hyvä kulku. Jostain syystä vire kuitenkin katosi seuraavan päivän sprinttiin mennessä. Rata oli aika helppo ja paljon oli pätkiä, joissa olisi voinut laukata menemään. Jalkani kykenivät kuitenkin vain raastoraviin ja eroa kärkeen kertyi reilusti. Kauhulla odotin, että mitenköhän käy lauantain kymmenen kilometrin viidakkosuunnistuksessa.

Kisassa kävikin ilmi, että olin saanut maastosta väärän kuvan mallisuunnistuksessa. Suot olivat hyvin juostavia ja puskatkin vain paikoitellen hankalia. Juoksu tuntui hyvältä ja suunnistuskin sujui mallikkaasti puoleenväliin asti. Loppuradalla oli havaittavissa pakenemis- ja saalistussuunnistusta eteeni lähteneen kilpasiskon kanssa ja hölmöilyihin tuhrautui kolmisen minuuttia. Silti täytyy myöntää, että kivaa oli!

Keskimatkan kilpailu lähti huonosti käyntiin, kun virheitä tuli kolmelle ensimmäiselle lipulle. Sain homman haltuun siitä eteenpäin, mutta kuitenkin useammalla välillä oli suunnan kanssa seilaamista ja sen seurauksena turhaa kaartelua rastille. Maasto oli kuitenkin hienoa ja mukava reissu oli täydellinen päätös kaudelle! Nyt vuorossa on muutaman viikon siirtymäkausi, jota lähden viettelemään torstaina Välimeren lämpöön.

-Anna