365:nä päivänä vuodessa.
Poluilla, hiekkateillä ja umpimetsässä.
Järven rannalla, vaaran rinteellä ja harjun laella.
Suolla, pitkospuilla tai ilman.
Espanjalaisen puolimartaonin tungoksessa,
Etelä-Afrikan aroilla
ja keskieurooppalaisissa pikkukaupungeissa.
Kartan kanssa tai päämäärättä jolkotellen.
Kevyesti, kovasti ja kaikkea siltä väliltä.
Jos väsyttäisi, lepäisin. Ja jatkaisin juoksemista.
Jos jalkani kestäisivät.
En pyöräilisi valtatien laitaa
autojen suhatessa kyynärpään vierestä ohi
ainoana toiveenani,
etten vielä seuraavankaan rekan jälkeen
joudu tekemään seuraa eläinten raadoille pientareella.
En kävisi kuntosalilla tiiliseinää tai turhanpäiväistä
saippuasarjaa tuijottaen kitkuttelemassa crosstraineria,
en sitkistelemässä kuntopyörän satulassa
enkä varsinkaan polkisi askeltakaan stepperillä.
Painojen kolistelun sekä kotoisat lankkupidossa notkumiset,
vatsan rutistelut ja muun jumppahiiruloinnin hylkäisin myös.
Vesijuoksusta en edes viitsi mainita muuta kuin sen,
että uimahalliin en eksyisi vahingossakaan.
Hiihtää saattaisin pikkupakkasella,
silloin kun latua on niin paljon,
ettei samasta kohdasta tarvitse sujutella kahta kertaa.
Mutta koska jalkani eivät kestä pelkkää juoksua,
jatkan tuon kaiken muun tekemistä,
jotta voisin juosta mahdollisimman paljon.
Viime viikolla kertyi jo 43.5 km.
-marika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti