Neiti nr.1 - Countdown Tiomila

Tänään on enää 5 päivää aikaa lauantaina juostavaan Tiomila viestiin. Nyt onkin hyvä aloittaa "the final countdown" kohti h-hetkeä! Toteutamme tämän alas-laskun esittelemällä kunakin päivänä lauantaihin asti yhden eSKottaren tämänvuotisesta kokoonpanostamme.

Ensimmäisenä esittelyvuoron saa Sofia Haajanen. Tunnetaan myös nimillä Tönö, Sohvi ja etenkin sosiaalisessa mediassa Sohaaja. Sofia on ainut eSKottarista jonka äidinkieli on Oulunmurre ja joukossamme se, joka pisimpään on edustanut Pohjantähteä, aivan seuran alkuvuosista lähtien.

SM viestin ratkaisu 2015. Kuva: Touho Häkkinen

Sofia tunnetaan kestävänä ja juoksuvoimaisena suunnistajana, jonka kiri on yhtä herkässä kuin liisterisukset alamäessä. Siitä viis Sofia on ratkaissut useamman viestiankkuroinnin eSKottarien eduksi ja onpa hänellä henkilökohtainen aikuisten SM-mitali viime syksyltä SM sprintistä. Sofia kuuluu huippusuunistajana enää harvaan esiintyvään "levykompassi"-joukkoon. Polvisuunta taittuu jo toki hieman pystymmästä asennosta kuin esi-isillä aikanaan.

Sofia SM keskimatkalla 2014. Kuva: Touho Häkkinen

Sofia viihtyy suunnistajana tiukoissa paikoissa eikä esimerkiksi otatus nainen naista vastaan hätkäyttää Sofiaa ensikädessä. Kovista karkeloista onkin ollut tuloksina mm. viime vuoden Venlojen viestissä Simone Nigglin päänahka lopputaistossa, Italian MM kisojen henkilökohtainen 9.s sija ja parin vuoden takaa Ruotsin EM kisojen viestihopea.

SM sprintin 2015 ja kevätleirin 2016 hymyä. Kuvat (sprintti): Touho Häkkinen

Teoriassa Sofiaan voi törmätä Helsingin keskustassa, joka on Sofian arkiympäristöä. Kuitenkin talvikaudella Sofian löytää varmemmin sieltä missä aurinko paistaa ja tiet ovat sulat eli tuskin edes Suomesta. Kevät- ja kesäkaudella Sofian hyvin todennäköisesti bongaa sieltä mistä rastikansan yleensä, suunnistuskisoista. Lähes varmoja tuntomerkkejä ovat: Noname-untuvatakki ja jatkuva iloinen puheen solina.

Isona Sofiasta tulee opettaja. Ammatin vaatima periksiantamattomuus on yksi Sofian perusominaisuuksia. Sofian kanssa keskusteluun lähtiessä on syytä varautua useammalla kuin yhdellä argumentilla. Haajas-suvun useamman edustajan ollessa koolla keskustelun äänenvoimakkuus ja tempo nousevat  usein kokemattomalle sivustaseuraajalle päätä huimaaviksi.

Kisaspekulaatiot käynnissä.

Kovien suunnistuskisojen lisäksi Sofia osaa ottaa ilon irti myös tanssilattialla. Nuoruuden kehtiysvuosien monet tanssitunnit ja selkärankaan juurtunut rytmitaju nousevat näinä hetkinä vahvoina pintaan. Monipuolisuus on valttia sanotaan!

Tikkiin tai telakalle

Jalan pitäisi olla ehjä. Se oli lähes ehjä maaliskuun alun magneettikuvassa. Sain jättää kepit pois ja alkaa pikkuhiljaa vesijuosta ja pyöräillä nousujohteisesti. Pääsin tekemään ekat maastokävelytkin. Kolme viikkoa meni ongelmitta, mutta pyöräilyleirillä Espanjassa ekan pidemmän ja nousuisemman lenkin jälkeen talven uskollinen seuralaiseni leposärky palasi lonkkaan. Reenit jäihin, paniikkigooglausta ja -viestejä lääkärille.

Espanjalaista suunnistussatsausta - kaivettu suppamaasto

Olin siis joko rikkonut kolme kuukautta parannellun luun tai sitten lonkassa kolotti joku muu. Päätimme doctor Möön kanssa valita vaihtoehdon b) jokin muu ja jatkaa reeniä, sillä jollei luu kestä nyt, niin ei se kestä koko kaudella. Syynä kolotukseen voisi olla esimerkiksi ensin käytön puutteesta surkastunut lonkankoukistaja, joka nyt sitten käytöstä ylirasittuu ja ärtyy.

 

Tehtiin suunnitelma, jolla selviän mukaan Tiomilaan, jos kaikki hyvin menee. Jos ei mene, niin kohta kävelen taas keppien kanssa. Oli helppo päätös jatkaa reeniä, sillä kun yritti parantaa jalkaa levolla ja maltilla melkein neljä kuukautta, niin onhan se jo riskinoton vuoro. Kestää, jos on kestääkseen. Jos ei kestä, niin voin ainakin lopettaa haihattelun tämän kesän osalta.

Pyöräilymaasto ennen ongelmia

Pyöräilymaasto jälkeen ongelmien

Vajaat pari viikkoa sitten teinkin ekan juoksureenin, 2 kilometriä maastossa. Maastossa olen edelleen pysynyt, eilen meni jo 4 kilometriä ja yhteensä juoksua on takana huimat 15km. Jalka roikkuu edelleen mukana, kiukuttelee lähes jokaisen reenin jälkeen, mutta ei ole mennyt huonommaksikaan. Pysyisi nyt kasassa sinne toukokuun yhdeksänteen päivään, näin aluksi.

-marika.

Parkkeerasin taskuun. Kuvan auto ei liity tapaukseen.

Leirimuistoja - Danish Spring ja Göteborg

Leirin teema oli omalta osaltani kenkävalinta. Kuvassa 50% reissuvarastosta. 

Saavuttiin kisapaikalle. Tanskan Spring Cup avasi reissun ja monella meistä kisakauden.

Kivin ja kovin! Tanskan kisat kisattu ja Marttiina ja Anna palaamassa kotiin.

Siirtyminen Tanskasta Göteborgiin Sillan kautta.

Teknikträning 1. Göteborg. Kilometrivauhdit tuplaantuivat Spring Cupista.

Vahtikissamme Jansson

Göteborgissa oli treenit ja treeniseura kohdillaan. Suomen ja Tanskan junioreiden kanssa takaa-ajokisa, jossa eSKottarilla ihan mukavat lähtöasetelmat.

Pitkäperjantaina haettiin energiaa Göteborgin keskustasta.

Liilat lyylit

Pyykkiä pestiin ahkeraan vaikka kelit olivat suotuisat.

Viimeinen rastiretki. Suunnistusintervallit jossa miehet jahtasivat naisia ja taisivat saada kiinnikin.

Summa summarum "Aivan mahtava" reissu! Aiemmin asetin tavoitteeksi, että tämän leirin jälkeen voisin sanoa kuntoni edelleen olevan nousussa. Tunnen tavoitteen täyttyneen ja reissun toimineen hyvänä ponnistusviikkona kohti kesän kisoja. Tiomila häämöttää nyt jo muutaman viikon päässä ja sitä kohti edetään koko ajan vahvemmin askelin.

-Heini-

Debyytti Tanskassa

Lumet sulaa ja kevät etenee. Pohjoisessa pääsee vielä hyvin nauttimaan talviurheilusta, mutta täällä Oulun korkeudella on jo pitkään saanut lompsutella sulilla urilla ilman nastalenkkareita. Kevään ylppäriponnistelut sujuivat varsin kivuttomasti ja sain lukio-opintoni kunnialla päätökseen. Sen verran kuitenkin lukemiseen kyllästyin, että soin itselleni viiden päivän  rentoutumisloman Vuokatin suunnalla. Nyt kirjat on taas avattu ja kannet paukahtavat yhteen vasta pääsykokeiden jälkeen toukokuussa.

Kisakausi starttasi tänä vuonna minullakin jo maaliskuussa. Kotiuduin eilen neljän päivän kisareissulta Tanskassa, missä en vielä aikaisemmin ollut suunnistanut. Danish Springin kolme kilpailua, sprintti, keskari ja pitkämatka, tarjosivat näppärän setin kauden avajaisiksi ja pääsin myös vertaamaan vauhtiani kovassa seurassa. Kärki menee lujaa ja paljon on tehtävä töitä, jotta joskus pystyisi heitä haastamaan. Omista suorituksista jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis ja kevään myötä meno varmasti paranee. Mukavassa porukassa viikonloppu kului nopeasti ja reissu oli kaikin puolin onnistunut. Seuraavaa odotellessa… :)

Seuraavat suunnistuskisat ovat muutaman viikon päästä järjestettävät Silja-rastit. Niitä ennen on luvassa parit maantiejuoksukisat, joista toinen on yksi nuorten MM-näyttökilpailuista. Kolme viikkoa on siis aikaa saada trimmattua juoksuvauhtia maantiekympille. Sitä ennen ehtii kuitenkin vielä nauttia aurinkoisista pääsiäiskeleistä Lapissa ja tehdä viimeiset hiihtolenkit.

Keväisin terkuin,

Anna

Alicanten leirin tilinpäätös

Jälleen on yksi leiri saatu harkkapäiväkirjan kansiin. Tällä kertaa maastoa kulutettiin kolmen viikon ajan maajoukkueen kanssa Espanjan Auringon alla Alicantessa, joka tarjoilee hyvät olosuhteet suunnistajalle monipuoliseen talviharjoitteluun. Alicanten lähimaastot ovat monipuoliset, kelit ovat näihin aikoihin keskimäärin hyvät, lentoyhteydet toimivat ja elintaso on edullinen. Siihen vielä hyvä seura, niin kaikki on kohillaan.

Osaltani leiri oli kaksijakoinen. Alun erittäin yllättävän ja erikoisen polvikivun vuoksi ensimmäinen puolisko oli hieman rämpimistä: pystyin juoksemaan, mutta ainoastaan kangasmaastoissa, joten suunnistukset mäkisissä maastoissa jäivät välistä. Mieli oli pahana, kun ajattelin ettei hommasta tule enää mitään. Katselin jo paluulentoja takaisin kotiin mököttämään. Onneksi ihmemies MacTonder lonksautti lonkkani paikoilleen ja polvikipu hävisi sen siliän tien. Loppuleirin jalat suostuivat yhteistyöhön, treenata sai just niin kuin halusikin, mieli oli parempi ja aurinkokin tuntui paistavan kirkkaammin.

Maajoukkueen valmennusjohto oli laatinut hieman aiemmasta poikkevan treeniohjelman. Muutamina päivinä suunnistettiin kolmeenkin otteeseen, joista viimeinen lamppu päässä. Itsekin asetin lampun päähän leirin aikana jopa seitsemän kertaa. Helpohkot kangasmaastot saivat pimeydestä sopivasti lisää vaativuutta, ja yötreenit toimivatkin tehollisesti kevyinä taitoharjoituksina.

Loppuleiristä matkailtiin maastojen perässä pariksi yöksi kohti sisämaata Granadaan. Reissun ohjelma oli rankka, melkein jopa härski. Siksi ihmettelenkin, kun sanotaan, että urheilu lisää yöunen tarvetta. Meikäläinen oli ainakin öisin sitä pirteämpi, mitä lähemmäksi kotimatka tuli.

Pitkän matkan treeni Coto Maravillasissa. Maasto sama, jossa juostiin viime vuonna Maailman Cupin osakilpailu. Hieno maasto, keli ja rata. Sain valtavat rakot päkiöiden alle.

Kevyen päivän huvituksena oli reissun tärkein startti. Voitin ajokortittomien sarjan ylivoimaisesti. Kelpaa lesoilla. 

Takaa-ajot käynnissä. Maajoukkueleirien yksi parhaista mahdollisuuksista on se, kun pääsee otattamaan parhaita vastaan. Palaute on välitön.

Nyt olen kaksi päivää kotona pessyt pyykkiä, käynyt koulussa ja parhaani mukaan palautellut. Seuraava reissu häämöttääkin jo viikon päässä, jolloin lähdettään Pohjantähden köörin kanssa ensin Tanskaan Danish Springiin ja sieltä suoraan Göteborgiin mönkimään varvikkoon. Sitähän on siellä kainaloon saakka.

-söhääjä

Heleppua

On tuo kestävyysurheilu aika heleppua. Silloin kun ei kolota, väsytä, flunssata, ketuta tai kiirusta. Oli aika makoisaa leireillä, laatuaikaa. Kestävyysurheilu ja kehittyminen on heleppua kun päivään mahtuu laatuharkkojen lisäksi myös lepoa ja rauhottumista, huonoja juttuja ja hyviä kirjoja (nettiäkään kun ei ollu:kui hienoo!:) reenien välisen kiiruksen sijaan. Outoa kun ei aamulla nukutakkaan. Voikin taas seuraavana päivänä heittää uutta kivaa ärsykettä ropalle samalla nauttien maisemista ja elosta. Juoksu tuntui päivä päivältä vahvemmalta vaikka toki väsypäiviäki pariin viikkoon mahtuu ja huomas että jotain oli ehkäpä kenties jääny talvella tai joskus tekemättä. Mutta enpä muista koska olis saanu kaksi viikkoa harrastaa juoksua antaumuksella ilman suurempia probleemia. Ekalla viikolla harjoittelin joka reenissä myös oikeanlaisia suunnistusliikkeitä. Toisella viikolla enemmän virheiden tekoa. Siinä tuli ehkä se väsy sitten. Suunnistusnälässä vedettiin ekalla viikolla ähkyyn asti. Yltäkylläisyydessä ei enää kiinnostanut ja ajatus harhautui maailman menoon juosten lappu kourassa. Tyhmää.

Hemmetin paljon harmitti ettei seurana ollut muita meijän likkoja. Ajatukset kyllä kävivät useasti esimerkiksi M:n reisiluussa ja H:n kantapäässä, varsinki niissä tokan viikon reeneissä;) Mutta näyttää että kaikki ehjiin päin jo ja nousukiidossa. Ja Annalla ja Sohvilla hyvät leirisetittelyt mj-kuvioissa. Munkaan ei onneksi tarttenu vetää one-man-relayta koko reissua, joten Kiitos kaikille huipuille matkaseuralaisille ja ryksän poppoolle!

Kotiinpaluuta siivitti tai ei siivittänyt norskien lakkoilu, mutta kotiin pääsi lompakkoa tyhjentämällä. Kouvolassa lumi on sulanut hiekoituksen kanssa yhteen ihanaksi ruskeaksi massaksi teiden varsille ja maisemaa värittää myös harmaa sumu. Keuhkoja hellii katupöly ja päivät täyttyvät arjen puuhista. Foreca lupaa huomiselle aurinkoista ja harkkarissa seisoo hallivedot. Heleppua... ;)  

Heikohkot maisemat terdeltä ja kelitkin melkeen pilviset...

Tsemppilöistä kaikille talven vikoihin reeneihin!!!

Mandi

Lopetan koko paskan

Tekisi mieli kyllä. Nimittäin lopettaa koko paskamainen lepäily, ja tehdä vain kaikkea kivaa. Kuten vaikka reenata. Ja kävellä ilman keppejä. Hypätä tasajalkaa ihan antaumuksella. Juosta, loikkia, pomppia. Edes vesijuosta, käydä salilla, pyöräillä tai hiihtää niin paljon kuin sielu sietää. Saada jotain täytettä harjoituspäväkirjaan.

Mikä tässä nyt muka mättää?

Olin kyllä ajatellut kirjoittaa kuluneesta talvesta. Siitä, kuinka elämän pääsisältö muodostuu sängyllä makoilusta ja kehonkuuntelusta. Tai ei oikeastaan kehon, vaan oikean reisiluun kaulan ja sitä ympäröivän, halkaisijaltaan noin parikymmentä senttiä olevan alueen kuuntelusta. Yllättävän vikkelästi päivät ovat kuluneet pohtiessa sitä, että tuntuuko siellä jotain vai eikö tunnu. Vai tuntuuko sittenkin. Ja sitten kun tuntuu, niin pääsee pohtimaan, että onko tämä vain tuntemus vai suorastaan särky. Kunnon säryn kanssa ei onneksi tarvitse miettiä muuta kuin sitä, että mikä saatana siinä on kun jalka ei parane. Olenko sittenkin tehnyt väärän johtopäätöksen tullessani tulokseen, että luu paranee parhaiten selinmakuulla möllöttäessä?

Särytkin häviävät ajan kanssa.  Kun viikko oli kulunut ilman että juuri mitään tuntuu sain luvan aloittaa varovarovaisen vesijuoksun ja kuulostella entistä tarkemmin. Tuntuuko, eikö tunnu, tuntuuko ehkä ennemmin lihaksessa, jota ei ole lähes kolmeen kuukauteen rasitettu. Ensimmäinen yritys aiheutti särkyä kahden kerran jälkeen, toinen on edennyt jo viiteen vesijuoksuun ja tuntemuksiin, jotka voi toistaiseksi vähätellä olemattomiin. Olisko huomenna aika vanhan kunnon leposäryn?

Kappas, edes jokin suunnitelmani onnistuu edes vähän sinne päin. Kirjoitin kuluneesta talvesta. Jos sitten seuraavaksi onnistuisin pääsemään toteuttamaan huolellisesti hiomaani harjoitussuunnitelmaa. Kirveen kaivoonheittämispäivä on 9.7. Sitä odetellessa lopetan tämän jaarittelun.

-marika.