Jumppaa! Top 10 liikkeitä vuosien varrelta

Jumppahiiri sisässäni on saanut tänä syksynä uutta eloa ja olen taas innostunut (osittain myös joutunut) lisäämään jumppamäärää viikko-ohjelmassani. Vuosien varrella ”jumppa” on aina ollut minulle mieluinen treeni, ja monenlaisia jumppia on tullut kokeiltua ja monia eri liikkeitä nähtyä. Ajattelin seuraavassa jakaa teille matkan varrelta mukaan tarttuneiden jumppaliikkeiden top 10 listani, suoritusselostuksineen ja perusteluineen.  Kaikki liikkeet kelpaavat tehtäväksi ilman kummempia lisäpainoja, mutta monia voi myös tuunata ottamalla lisävastusta esim. levytangosta. Olkaa siis hyvä, näitä saa kokeilla kotona!

Kesäjumppaa mökillä!

1. Lapamuljautukset kepillä: Kepin vienti suorin käsin pään yli sekä sivukautta ympäri. - Päätetyötä tekevälle ja tiuhaan niska-hartiaseudun jumista kärsivälle aivan ehdoton liike. Tätä liikettä tulee tehtyä myös lenkiltä tullessa portin pielessä nojaavan harjanvarren avulla. Lisää mukavasti hartiaseudun liikettä ja verenkiertoa.
2. Yleisliike kepillä: Leveähkö kyykky josta keppi rinnallevedon kautta suorille käsille ja niskan taakse. Kyykkäys keppi niskan takana ja kepin ojennus suorille käsin. Keppi rinnalle ja palautus alas. - Eräältä MJ-leiriltä mukaan tarttunut liike, joka toimii niin verryttely- kuin kestovoimaliikkeenäkin. Koko kroppaa rassaava, jalkoja on käytettävä tehokkaasti. Voi myös käyttää levytankoa kepin sijaan kun voimatasot alkavat antaa siihen mahdollisuuden.
3. Vartalon ojennus ja polven veto eteen seisten: Vasemmalla jalalla seisten  kallistetaan vartaloa eteen, ojennetaan oikea käsi eteen ja oikea jalka taakse. Napakka vartalon nosto pystyyn, jolloin samalla oikea polvi vedetään eteen ja oikea käsi vartalon vierelle, kuten juoksussa. – Mo Farrah jumpasta poimittu liike, joka tuntuu niin keskivartalossa kuin takareisi-pakara osastolla. Testaa myös tasapainoa, etenkin jos tekee esim. tasapainolaudalla tai bosulla.
4. Luistelukyykky: Leveässä haara-asennossa liu’utaan puolelta toiselle painuen mahdollisimman syvälle alas. – Sofialta nappaamani liike, joka ensi alkuun oli reväyttää lähentäjäni palasiksi mutta joka sitkeästi toistettaessa palkitsee yhä syvemmällä ja syvemmällä kyykyllä. Haastaa lähentäjien lisäksi pakaroita, etureisiä, keskivartaloa ja kuten monet muutkin top10 listani liikkeet, kehittää niin liikkuvuutta kuin lihasvoimaa.
5. Ylävartalon kierrot etunojassa toinen jalka takana: Askelkyykky asennosta ylävartalon kallistus eteen niin, että rinta melkein reidessä kiinni ja kädet kurottaa lattiaan. Tästä vuorotellen kätten kierto ylös kohti kattoa, katse seuraa. – Marttiinalta opittu ihana ylävartalon kiertoliike, joka haastaa kehonhallintaa ja keskivartaloa kun ei anna kätten koskea maata! Avaa rankaa ja kuuluu myös minulla usein aamulenkin yhteyteen.
6. ”Tiikeri”: Etunojassa vuorotellen polven tuonti sivukautta lähelle kyynärpäätä. – ”H.Wennman”-liikkeenäkin huhujen mukaan jossain päin kulkeva liike, jossa varmasti hiki nousee pintaan ja saa keskivartalon tutisemaan. Keskivartalon hallintaa, lantion liikkuvuutta ja pakaran aktivointia kehittävä liike, unohtamatta lapatukea ja kylkilihasten työtä! Erityisen hyvä musiikkivalinta taustalle on tietenkin ”Eye of the Tiger!”
7. Polven kierto hartiasillassa: Noustaan hartiasiltaan ja nostetaan toinen jalka irti maasta. Kierretään polvea mahdollisimman laajassa kaaressa sivukautta vartalon päälle. Toistetaan kymmenen kertaa sivukautta, tehdään toinen jalka väliin ja sitten toistetaan pyörittämällä ”vastapäivään” eli ensin kohti vartaloa ja sivukautta palautus. – Samaiselta MJ-leiriltä kuin keppiliike ”Motoriikka Miikkan” liikkeitä. Keskivartalon hallinta, lantion liikkuvuus ja pakaran aktivointi. Kymmenen kiertoa alkaa jo tuntumaan ja lantion pito vakaana alkaa vaikeutumaan.
8. Keinu, jalkojen ojennuksella: Istutaan maton reunalle polvet rintaan vedettynä. Kierrähdetään taakse pienenä keränä ja keinahdetaan takaisin istuma-asentoon, jossa jalat ojennetaan suoriksi ja kädet auki sivuille. – Tämä liike tuo mieleen vanhat joukkuevoimisteluajat ja saatan monesti innostua ojentelmaan nilkkoja ja tekemään erilaisia variaatioita jakojen ojennuksiin. Keinuliike tulisi saada aikaan keskivartalosta, kuten myös pito istuma-asennossa. Jyväskylän ajoilta muistan jaMMun version liikkestä, jossa keinun jälkeen istuma-asennossa lisättiin jalkojen saksausta ja ”juoksua”.
9. Polvien/Jalkojen kierto selinmakuulla: Selinmakuulla nostetaan polvet koukkuun lantion päälle ja kädet auki t-asentoon. Kierretään polvia sivulta toiselle pitäen lantio ja hartiat maassa. – En muista mistä tämä liike on peräisin, mutta päivityksenä liikkeeseen sain Yliopistoliikunnasta vinkin ojentaa jalat sivulla suoriksi kohti sormenpäitä. Aloitan yleensä edelleen aina kierrot polvet koukussa, koska selkäranka rutisee mukavasti ensimmäisten kiertojen aikana paikalleen. Keskivartalon hallintaa ja rangan kiertoa ja siihen osallistuvien lihasten työtä.
10. Kylkirutistus ja lapapunnerrus yhdistelmä: Kylkilankkuasennossa ylemmän käden ja jalan tuonti yhteen vartalon edessä 5kertaa. Kääntö etunojaan jossa lapapunnerrus 5kertaa. Kääntö toiselle kyljelle ja rutistukset täällä. – Pakko nostaa viimeisenä listalle Juhalta oppimani liike, jonka alkuperä on Osku L:n jumpparepertuaarista. Kahden liikkeen kombo, jonka avulla olen onnistunut parantamaan lapapitoani vain muutaman viikon harjoittelulla. Kylkirutistus ei ole rankimmasta päästä kylkiliikkeitä, mutta haasta jälleen monipuolisesti lantion alueen pitoa ja keskivartalon hallintaa. 

Arkea harmaata

Nyt on menossa sellainen vaihe syksystä, että elämässä ei ole muutamaan viikkoon tapahtunut kummempia. Elän harmaata arkea. Leirillä olen ollut viimeksi kesäkuussa ja kunnon kisoistakin alkaa olla aikaa. Onneksi ensimmäinen maajoukkueleiri polttelee jo torstaina ja pääsen hetkeksi uusiin maisemiin.

Koulussakaan ei ole enää mitään uutta ja ihmeellistä, vaan ennemminkin odotan jo joululomaa. Vähiinhän ne opinnot alkavatkin käydä joulun lähestyessä ja runsaiden vapaiden johdosta voin lähteä treenailemaan Lappiin useammaksi viikoksi. Näihin aikoihin voi huoletta mättää määrää sukset jalassa lumisilla laduilla, joita täällä meren rannassa tuskin nähdään vielä hetkeen. Tosin ensilumi kävi maassa jo viime torstaina, jolloin tein vuoden viimeisen treenin metsän puolella. Sen verran tykkäsivät jalat kylmää märkien soiden ja ensimmäisten lumisenttien yhdistelmästä, että en lähde uudestaan ennen kevättä.

Viimeiset suunnistukset Iissä

Harmaa arki jatkuu siis vielä pari päivää, kunnes koittaa aika astua laivaan kohti Tallinnaa. Yhden arjen piristyksen voisin kyllä mainita - kävin nimittäin ensimmäisen kerran Kärppäpelissä! Kotijoukkue voitti 4-1 ja näin minusta tuli kertalaakista Kärppäfani. Ompahan yksi laji lisää, mitä penkkiurheilla. ;)

-Anna

Miksi urheilen?

Jos minä saisin päättää, niin juoksisin joka päivä. Kaksi kertaa.
365:nä päivänä vuodessa.
Poluilla, hiekkateillä ja umpimetsässä.
Järven rannalla, vaaran rinteellä ja harjun laella.
Suolla, pitkospuilla tai ilman.
Espanjalaisen puolimartaonin tungoksessa,
Etelä-Afrikan aroilla
ja keskieurooppalaisissa pikkukaupungeissa.

Kartan kanssa tai päämäärättä jolkotellen.
Kevyesti, kovasti ja kaikkea siltä väliltä.
Jos väsyttäisi, lepäisin. Ja jatkaisin juoksemista.

 Jos jalkani kestäisivät.

En pyöräilisi valtatien laitaa
autojen suhatessa kyynärpään vierestä ohi
ainoana toiveenani,
etten vielä seuraavankaan rekan jälkeen
joudu tekemään seuraa eläinten raadoille pientareella.

En kävisi kuntosalilla tiiliseinää tai turhanpäiväistä
saippuasarjaa tuijottaen kitkuttelemassa crosstraineria,
en sitkistelemässä kuntopyörän satulassa
enkä varsinkaan polkisi askeltakaan stepperillä.

Painojen kolistelun sekä kotoisat lankkupidossa notkumiset,
vatsan rutistelut ja muun jumppahiiruloinnin hylkäisin myös.

Ei sikspäkki tuo minulle mitään lisäarvoa,

jollen tarvitse sitä juoksemiseen.

Vesijuoksusta en edes viitsi mainita muuta kuin sen,
että uimahalliin en eksyisi vahingossakaan.

Hiihtää saattaisin pikkupakkasella,
silloin kun latua on niin paljon,
ettei samasta kohdasta tarvitse sujutella kahta kertaa.

Mutta koska jalkani eivät kestä pelkkää juoksua,
jatkan tuon kaiken muun tekemistä,
jotta voisin juosta mahdollisimman paljon.

Viime viikolla kertyi jo 43.5 km.

-marika.

Päämäärätöntä voimaa

Huomasin, että tällä viikolla nelinkertaistin viimeisen neljän kuukauden lihaskuntoharjoittelun. On siis ihan vähän jäänyt vähälle. Syksy ajaa kuitenkin kuntosalille ja ryhmäliikuntoihin. On mukavaa mennä kirkkaasti valaistuihin lämpimiin saleihin pimeydestä, märkyydestä ja kylmyydestä, vaikkei niissäkään silloin tällöin mitään vikaa ole. Paitsi että on vaan niin perhanan pimeää ja kylmää.

Flunssailun johdosta puolentoista viikon makailu- ja pullakuurin jälkeen motivaatio on tapissa liikkumiselle. Salille siis, kun keuhkotkin vielä vähän riekaleina.

Eka reeni. Voimieni tunnossa energiavarastot täynnä aloitan kevyesti kutossarjoilla, koska on helppo peesata kaveria. Oikein perussettiä peruskuntosalilla = jäähallin puntti: Tekemisen meininkiä. Mitä reikäsemmät housut sen kovempi tyyppi. Tälle salille ei mennä näyttäytymään täydessä tällingissä. Tänne ei myöskään mennä esittelemään muskeleita. Tänne tullaan urheilemaan. Muutama vanhempi ex-painonnostaja herrasmies on aina tulossa neuvomaan. Muita naisia en ole kovinkaan montaa kertaa nähnyt. Vähän epämukavuusalueella, mutta onneksi on kaveri turvana.

Painoja tankoon heti niin paljon kun pystyi ja reeni maistui. Tiesin saavani jäätävät domsit seuraavina päivinä ja nehän ne sieltä sitten tuli. Muutamat päivät ovat uskomattoman kankeita. Kevyt juoksu yökupissa tuntuu liian vähällä öljyllä olleelta robotilta ensimmäiset 20min, helpottuu sitten.

Heinäkuussa lihaskunto jäi. Tein vain välttämättömät juoksu ja suunnistusreenit. Ei jumia ja juoksu kulki syksyn edetessä paremmin ja paremmin. Mäetkin tuntuivat nousevan helpommin. Jos aikaa ei ole ylenmäärin ja on edes jonkinlaisia tulostavoitteita, lihaskunnon tekeminen tuntuu turhalta, lähinnä vaan juoksuvauhtia hidastavalta, ainakin niiden kertojen jälkeen, jotka yksittäisenä sitten sattuu tekemään. Näin on varmaan moni todennut. Jossakin kohtaa se kuitenkin tuntuu välttämättömältä. Minulla vasen polvi kyllä muistuttaa, että jotain on jäänyt tekemättä. Ja onhan se vaan vaihtelun vuoksi hauskaa, kun kehityskin on näkyvää ja vääjäämätöntä.  

Mikä tahansa voimailu kehittää tällä hetkellä. Niinpä seuraavana vuorossa uusi tuttavuus tfw alias training for warriors. Ensipuraisulta ei ollut mun juttu. Brassailua termeillä, liikaa juustoista amerikan meininkiä. Pelottavalta näyttivät myös rinnallevetojen tekniikkavariaatiot osallistujilla. Upper body strenght tuli tehtyä liikkeillä joiden nimiä en ymmärtänyt enkä jälkeenpäin muista, mutta jotka olivat ihan tuttuja. Hallussa! (piti huutaa joka kerta kun ohjeet ymmärretty…) Ehkä koitan uudestaan, ehkä en.

Puolivälissä viikkoa olinkin sitten niin jumissa, että juoksu ei houkutellut ja lisävoimailutkin olisivat aiheuttaneet loukkaantumisriskin. Lähdin rullaus ja kehonhuoltotunnille, joka sitten olikin peruttu. Ajattelin sisäpyöräillä hiukan ja vähän liikkuvuusjumppailla salilla. Hetkisen poljettuani ja jumppailtuani puoli Kouvolaa, mukaan lukien kuntokeskus, pimenivät. Mielenkiintoista oli se, että noin reilun kymmenen hengen porukasta olin varmaan ensimmäinen, joka lähti pilkkopimeältä salilta kymmenen minuutin kuluttua. Muut eivät käyttäneet tätä tekosyytä. Sinne ne jäivät pimeään reenaamaan.

Kroppa palautui ja uskalsin rikkoa kaavaa. Kävin 1,5 tunnin reippaan juoksulenkin. Maistui. 

Aivoja säästääkseni takaisin salille valmiiksi pureskeltuihin harkkoihin. Tällä erää trx voimailuun. Hyvää keskivartalon hallintaa koko tunti, mutta muuten aina vähän ihmetyttää kuinka ryhmäliikkujat jaksavat tuota hauis- ja ojentalihasten treenaamisen määrää. Verrattuna isoihin jalkalihaksiin myös tällä tunnilla hauis on aika paljon tärkeämpi lihas!

Viikon vika voimailu taas peruspuntilla. Painot +20% verrattuna ekaan treeniin. Kehitys hyvä. Jatkuu siis seuraavakin viikko päämäärättömällä ja hauskalla ulkoilulla ja voimailulla.

Mukavaa marraskuuta!

Marttiina

Faktat pöytään

Kausi loppui kuin kanan lento SM viestiin, jonka jälkeen akillesjänteeni todettiin olevan levon ja kuntoutuksen tarpeessa. Niinpä loppusyksyn kisat jäivät välistä ja oli aikaa paketoida kulunut kausi tilastoihin. Työstäni innostuneena ajattelin kokeilla, mitä pienimuotoinen tilastoanalyysi kertoo kuluneesta kilpailukaudestani.

Kilpailukauteni oli noin 6 kuukautta pitkä, se alkoi maaliskuun lopulla ja kesti syyskuun puoliväliin. Toki kesä- elokuussa kisoista oli yhteensä lähes 1,5 kuukauden tauko. Juoksin kauden aikana yhteensä 25 kisaa, joista 3 oli viestejä ja 5 olivat sprinttejä. Loput 18 kisaa olivat henkilökohtaisia maastomatkoja, joista 3 kisaa juoksin ulkomailla, 2 rastiviikolla ja 4 SM-kisoissa. Koska näistä 18 kisasta yksi oli puhdas selviytymistaistelu kovan leiriviikon päätteeksi ja kaksi olivat kesäflunssan jälkeisiä ensimmäisiä kunnon urheilusuorituksia, en huomioi näitä kolmea kisaa seuraavissa tilastoissani kaudesta. Myös sprintit jätin tarkemman analyysin ulkopuolelle, kuten myös viestit, joissa kuitenkin tunnetusti ylisuoriudutaan tai ryssitään. Mutta alla siis hieman statistiikkaa 14. oikeasta kisasuorituksestani.

Kisani olivat keskimääri 6,5 km pitkiä, lyhyin oli 3,1km ja pisin 12 km. Rastivälejä oli keskimäärin 17, vähimmillään 10 ja enimmillään 33. Onnistumisprosenttini, eli virheettömien rastivälien osuus kisan kaikista rastiväleistä oli keskimäärin 69%, huonommillaan 42% ja parhaimmillaan 92% (kuvassa 1 kisakohtaiset onnistumisprosentit). Prosentuaalinen ero kisan optimiaikaan, eli nopeimpien rastivälien summaan, oli keskimäärin 11%, parhaimmillaan 0,1% ja huonommillaan 25%. Keskimäärin hävisin 38 sekuntia/km kisan voittajalle.

Onnistumisprosentti kisakohtaisesti. Kisat 6-7 ja 12-13 ovat SM-kisoja.

Juoksemistani kisaväleistä, joita oli yhteensä 243, 12% sisälsi alle 15sekunnin virheen, 14% 15-60sekuntisen virheen, ja 2% 60-90 sekunnin virheen. Väleistä 16% virhe sattui rastinotossa, 12% rastivälin keskellä ja 3% alkuvälistä. Sijoituksellisesti tulos vaihteli sijasta 23 voittoon, keskimäärin sijoituin 9.ksi.

Yritin sitten myös analysoida, mitkä tekijät olivat yhteydessä onnistumisprosenttiini, aikatappioon tai sijoitukseeni kisassa. Arvioin kustakin kisasta jännitykseni ensin asteikolla 1-4 : ei jännitystä, vähän jännitystä, melko kova jännitys, kova jännitys. Summasin myös kisaa edeltävän ja edeltävien 2 viikon harjoitusmäärän, tarkistin montako kilpailijaa kisassa oli, missä kuussa kisa juostiin ja annoin kisalle statuksen arvokisa, jos kyseessä oli SM- tai WRE-kisa. 

Jännitin enemmän, mitä enemmän oli kilpasiskoja viivalla tai jos kyseessä oli arvokisa. Mitä enemmän kisassa oli osallistujia, sitä suurempi oli prosentuaalinen eroni kisan optimiaikaan ja sitä enmmän hävisin per kilometri kisan voittajalle. Tappioni per kilometri oli kuitenkin pienempi, mitä myöhemmin kaudella kisa oli.

Suhteellinen aikatappioni kisan voittajaan. Y-akselilla %-ero, X-akselilla kisan kilpailijoiden lukumäärä.

Onnistumisprosentti oli sitä matalampi, mitä pidempi kisa oli kyseessä ja sija oli sitä parempi, mitä lyhyempi kisa oli, mitä vähemmän rastivälejä oli, mitä myöhempi kuukausi oli ja jos kyseessä ei ollut arvokisa. 

Onnistumisprosentti kisan pituuden mukaan.

Mitä suurempi oli edeltävän ja kahden edeltävän viikon harjoittelu, sitä vähemmän virheitä kisassa tein. Melko kova ja kova jännitys yhdistettynä oli yhteydessä huonompaan sijaan, suurempaan aikatappioon per kilometri ja isompaan eroon voittajaan nähden. Kisoissa joissa jännitin, tein kuitenkin vähemmän kaiken suuruisia virheitä ja virhe sattui harvemmin rastille tulossa. 

Yllä kuvaaja virheen sijainnista rastivälillä kisajännityksen mukaan. Alla virheen suuruus kisajännityksen mukaan. Punaisella ne kisat joissa koin jännittäneeni ennen kisaa, sinisellä ne kisat joissa en jännittänyt.

Mitäs tästä kaikesta siis? Onnistuin tällä kaudella voittamaan kisoja ja saavutin viestissä SM mitalin, enkä tehnyt tärkeämmissä henkilökohtaisissa kisoissa yli 90 sekunnin virheitä. Mutta toisaalta niissä kisoissa joissa tavoittelin onnistumista, tein usein huonommat suoritukseni. Suoritus parantui vauhdin osalta loppukautta kohden, mutta suunnistuksellinen onnistuminen oli esim. SM-pitkän finaalissa huonointa koko kaudella! Kaiken kaikkiaan onnistumisprosenttini oli matala, ja siinä on paljon parantamisen varaa. Toki onnistumisprosentti riippuu myös siitä, kuinka kriittinen on itselleen, eli mitä laskee virheeksi ja mitkä niistä nostaa analyysiin. Onnistumisprosentti voi olla matala, vaikka olisikin voittanut joka rastivälin.

Ristiriitaisena tuloksena tilastoissani on se, että jännitys näyttää vähentävän virheitteni määrää, mutta toisaalta jännitys on yhteydessä huonompaan tulokseen taululla. Tämä johtunee siitä, että kun jännitän, vedän kässärin päälle ja suunnistan hitaammin vaikkakin ehkä varmemmin. Jostain kertoo myös se, että lyhyemmissä kisoissa onnistuin suhteellisesti paremmin kuin pitkissä. Tämä voi olla keskittymisestä, mutta myös fyysisestä kunnosta johtuva yhteys. Useimmat virheeni tapahtuvat rastille tulossa ja tässä kohtaa olin myös aika tiukka itselleni tehdessäni kisakohtaisia analyysejä. Luokittelin virheeksi pienetkin epäröinnit rastinotossa, koska kuten tästä tilastopläjäyksestäkin näkee, kisoissa on keskimäärin paljon rastivälejä ja jos jokaisella empii sen 5:kin sekuntia rastinotossa, se tekee jo monta kymmentä sekuntia ylimääräistä loppuaikaan.

Tämä analyysi ei ehkä ole kaikin puolin kriteereitä täyttävä tai täydellisyyttä edes tavoitteleva. Mutta se oli mielenkiintoinen vääntää ja antoi pohdittavaa. Kuten tutkijanakin tiedän, analyysin jälkeen edessä on se haastavin osuus: käytännön muuttaminen. Nähtäväksi siis jää mitä parannuksia näiden ja muun kausianalyysin pohjalta onnistun ensi kaudelle tekemään. Selvää on, että sekunteja on viilattavissa myös muusta kuin tossun liikkumisesta.

T: Heini

Arosan maailmancup

Kansainvälinen kausi kilpailtiin päätökseen viikko sitten Sveitsin Alpeilla Arosassa. Ohjelma oli häijy: kolmeen päivään vedettiin kolme starttia järjestyksessä pitkä matka, keskimatka ja sprinttiviesti. Tällainen kisarupeama ei ole mitenkään poikkeuksellista suunnistuksessa, mutta Alppien rinteet kilpakenttänä lisäsi haasteita. Ilmassa oli vähemmän happea, mikä sai tuntemaan itsensä erittäin huonokuntoiseksi. Ensimmäisenä kisapäivänä juostulla pitkällä matkalla oli ennätyksellisesti nousumetrejä, mutta myös jyrkkiä laskumetrejä, jotka hakkasivat etureidet elottomiksi. Seuraavina päivinä portaita pääsi alaspäin vain kaidetta apuna käyttäen.

Vaikka olosuhteet olivat fyysisesti vaativat, olivat kilpailut suunnistuksellisesti yhdet hienoimmista maailmancupeista, joissa olen juossut. Pitkä matka oli haastavia reitinvalintoja, helvetillisen raskasta mäkeä, henkistä taistelua ja itsensä tsemppaamista. Suoritukseni riitti parhaana suomalaisena sijalle 10, joka on aina hyvä sija maailmancupissa.

Keskimatka rullailtiin kipeillä etureisillä alamäkeen. Jälleen hieno maasto ja hyvät radat! Oma suoritukseni oli paikoin räpellystä ja sijaksi tuli 23.

Viimeisenä kisana oli sprinttiviesti. Joukkueessamme juoksivat minä, Topi "vielä juniori" Raitanen, Måre Boström ja Merja Rantanen. Koko joukkue juoksi todella hienosti ja VOITIMME hopeaa! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomen joukkue pokkaa mitalin sprinttiviestissä. Hieno kauden päätös siis!

Tuloksia, kilpailun TV-lähetyksiä ja GPS-käppyröitä voi kurkia täältä.

MC-pitkä. Kuva: http://www.ol-weltcup.ch/de/

Matkalla Turku Sprint Cupiin. Eiku sprintin karanteeniin. Lumi ylläti aamulla.

Viestin viimeinen nousu ennen loppusuoraa.....

....ja läpsystä vaihto. Kuvat: http://www.ol-weltcup.ch/de/

Sveitsi karkasi ja voitti, taas, me hienosti toisia ja ruotsi kolmantena.

Huippuja ja korkein huippu. Malja Minnalle kisojen jälkeen koko joukkueen kanssa huipulla.

Kiitos kaudesta valmentajat, huolto ja muut maajoukkueen urheilijat!

Euromeeting

Jälleen on saatu puolivuotinen suunnistuskausi päätökseen. SM-pitkien aikaan sain kuulla, että pääsen vetämään suomikamoissa vielä syyskuussa Viron Euromeetingissä. Mukavaahan se oli päästä isoihin kisoihin vielä kauden päätteeksi ja olin tosi mielissäni reissusta. Euromeetingin kolme kilpailua olivat myös ensimmäiset kansainväliset starttini naisten sarjassa.

Matkustukset Otepäähän sujuivat melko kivuttomasti ja torstai-illan verkkalenkillä oli yllättävän hyvä kulku. Jostain syystä vire kuitenkin katosi seuraavan päivän sprinttiin mennessä. Rata oli aika helppo ja paljon oli pätkiä, joissa olisi voinut laukata menemään. Jalkani kykenivät kuitenkin vain raastoraviin ja eroa kärkeen kertyi reilusti. Kauhulla odotin, että mitenköhän käy lauantain kymmenen kilometrin viidakkosuunnistuksessa.

Kisassa kävikin ilmi, että olin saanut maastosta väärän kuvan mallisuunnistuksessa. Suot olivat hyvin juostavia ja puskatkin vain paikoitellen hankalia. Juoksu tuntui hyvältä ja suunnistuskin sujui mallikkaasti puoleenväliin asti. Loppuradalla oli havaittavissa pakenemis- ja saalistussuunnistusta eteeni lähteneen kilpasiskon kanssa ja hölmöilyihin tuhrautui kolmisen minuuttia. Silti täytyy myöntää, että kivaa oli!

Keskimatkan kilpailu lähti huonosti käyntiin, kun virheitä tuli kolmelle ensimmäiselle lipulle. Sain homman haltuun siitä eteenpäin, mutta kuitenkin useammalla välillä oli suunnan kanssa seilaamista ja sen seurauksena turhaa kaartelua rastille. Maasto oli kuitenkin hienoa ja mukava reissu oli täydellinen päätös kaudelle! Nyt vuorossa on muutaman viikon siirtymäkausi, jota lähden viettelemään torstaina Välimeren lämpöön.

-Anna