maanantai 8. joulukuuta 2014

Keppien kanssa Australiaan

Päätimme hyvissä ajoin syksyllä lähteä Tasmaniaan maailmancuppiin. Siinä yhdistyvät kätevästi etelänleiri ja ensi kesän tavoitteena olevien MM-kisojen maastomatkojen lähtöpaikan kohennus maailmanrankipisteitä keräämällä. Lento kohti Melbournea ja hyviä uusia suunnistusmaastoja lähtee ensi tiistaina.

Viime torstaina vain sattui käymään niin kurjasti, että sain ennenaikaisena joululahjana diagnoosin rasitusmurtuman alusta reisiluun kaulassa. Positiivista on se, että sainpahan ainakin yhden joululahjan, vaikkakaan en ole aivan vakuuttunut, että onko tällainen joululahja osoitus kiltteydestäni. Sen lisäksi oli mukavaa saada diagnoosi ennen kuin vamma on ehtinyt ihan rasitusmurtumaksi asti ja ennen kuin itse olisin ehtinyt Australiaan asti diagnosoimattoman rasmun kanssa.

Edessä on siis pari viikkoa keppien kanssa köpöttelyä, jonka jälkeen alkaa vesijuoksentelu ja pyöräily.

Kokokompressiohaalarikaan ei pelastanut vammautumiselta.


Minunlaiseni peruspositiivinen henkilö löytää yllättävän paljon muitakin hyviä puolia tästä ensituumailulta varsin nihkeästä tilanteesta. Alla muutamia niistä:

Käärmeet
Australiassa asustaa yhdeksän maailman kymmenestä myrkyllisimmästä käärmelajista, ja siellä ne kaikki vaanivat suunnistajaparkaa. Henkiinjäämistodennäköisyyteni siis moninkertaistui, sillä uskoisin ettei uima-allas ole käärmeiden tyypillisintä esiintymisaluetta ja maantiekin lienee pyörän selästä käsin melko turvallinen paikka. Kuntosalista puhumattakaan.

Ilmasto ja olosuhteet
Kyllä mä mielummin Australiassa olen telakalla kuin liukastelen Suomessa. Siellä on sentään aurinkoista, lämmintä ja valoisaa. Ja kerrankin ei tarvitse priorisoida reenaamista auringonoton edelle vaan saa kerätä UV-säteitä ihan antaumuksella.

Lento
Vajaan kolmenkymmenen tunnin matkustusaika tarkoittaa niin pitkää istumista, että kyllä siinä melkein reisiluukin luutuu.


Matkatavarat
Työtasokin oli hiottu viimeisen päälle ergonomiseksi.
Kun lenkkareja ja suunnistuskenkiä onkin viiden parin sijaan yhdet ja muitakin reenivaatteita vähemmän, jäi kassiin mukavasti tilaa tuliasostoksille.

Kisat jäävät väliin
Eihän siinä nyt olisikaan ollut mitään järkeä juosta maailmancupia  tammikuussa, hei haloo!

Maajoukkueen testijuoksu
Nytpä ei tarvitse juosta Tainin vaatimaa puisevaa 5000m ratatestiä.

Kepeillä köpöttely
Ehkä vihdoin saan kehitettyä yläkroppaani jotain lihaksennäköistä..?

Että semmosta. Ei haittaa yhtään. Olen niin positiivinen, että varmaan tuo jalkakin paranee nopeammin.
-marika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti