Vammapäiväkirjan jatko-osa

Kirjoittelin tammikuun lopulla vähän päiväkirjaa tänne blogiin. Siitä on nyt kulunut viitisen kuukautta ja vuoden puoliväli on sopivasti käsillä, joten vilkaistaanpa miten mulla on mennyt ja menee nyt.

Helmikuu
Kuun lopulla kävin röntgenissä ja reisiluun kaula todettiin ehjäksi. Sain ensimmäisen kuntoutussuunnitelman:

Maaliskuu
Vesijuoksua, kuntopiiriä ja pikku hiljaa myös pyöräilyä. Jalassa silloin tällöin tuntemuksia, mutta ei kipua ja särkyä. Reeniä 5-13h viikossa, mukana myös ensimmäiset kävelylenkit. Aloitin kilometristä metsässä joka kolmas päivä. Lähdin Espanjaan pyöräleirille kymmeneksi päiväksi kuun lopulla.

Huhtikuu
Lonkka kipeytyi muistaakseni leirin toisena päivänä. Parin päivän paniikkilevon ja lääkärin konsultoinnin jälkeen todettiin, että se on todennäköisesti vain iliopsoas-lihas, joka on talven käyttämättömyyden jälkeen ylikuormittunut ja ärtynyt. Pyöräily jatkui, mutta kävin myös tutustumassa espanjalaiseen uimahalliin ja senioripuiston harjoitusmahdollisuuksiin.

Huhtikuussa pääsin  myös vihdoin aloittamaan juoksun! Ohjelmassa oli pelkkää suunnistusta, koska pehmeä pohja on vähemmän riskialtis luustolle. Tiomilan takia otin riskin ja tein kaikki juoksureenit kovaa, jotta ehtisin kelvolliseen kuntoon lyhintä osuutta varten. Viikkokilometrit olivat 5, 10 ja 11.

Täällä tuli reenin loppupuolella nilkka kipeäksi. Vedin silti tietty reenin loppuun ja pari juoksuvetoa päälle.

Whatsapp-etädiagnosointia

Toisen viikon loppupuolella joku alkoi tökkiä puukolla oikean nilkan sisäsyrjää. Diagnoosina oli ärtynyt hermo. Kivuliain vammani ikinä, mutta kuulemma juoksemalla en saisi hermoa rikki, joten jatkoin juoksemista. Kipukin väheni pikkuhiljaa, joten kävin avaamassa kisakaudenkin pareissa pikkukansallisissa. Huhti-toukokuun vaihteessa tuli jo 24 kilometrin viikko.

Toukokuu
Juuri sopivasti pari päivää ennen Tiomilaa hermo lopetti hermoilun. Alkoi siis näyttää hyvältä. Tiomila-aamuna kävin oikein kävely-hölkkäämässä kivuttoman aamulenkin. Mitä nyt akilleksia hiukan kolotti.

Itse viestin ensimmäinen kilsa laputettiin tietä ja peltoa sellaista vauhtia, mitä jalkani olivat kokeneet viimeksi marraskuussa. Alkurasteille tuli pari pientä koukkua, sitten meni puoli kilsaa hyvin, minkä jälkeen molemmat akillekset lopettivat yhteistyön. Ne jäykistyivät ja kipeytyivät tehden lopuista neljästä kilometristä todella epämukavat. Raahauduin vaihtoon kaukana kohtuullisilta sijoilta ja vasen jalka lähes kävelykelvottomana.

Onneksi oli taas maajoukkuelääkäri paikalla ja valmiudessa. Arviona oli oireiden perusteella tulehtunut tai revennyt peroneus-jänne.

Pari kertaa ehdin suojuosta. Melkein nauratti.

Viikossa se ei tullut paremmaksi kylmähoidolla ja päkiäponnistuksen välttelyllä, joten käväisin magneetissa katsomassa oliko jänne revennyt. Ei ollut, mutta kantaluu oli murtunut.

Rasmuhan se siellä.

Sain vähintään 6 viikkoa juoksutaukoa. Eli lisää pyöräilyä, vesijuoksua ja voimareeniä. Keppejä ei tarvinnut, jos kantapää on koko ajan kivuton. Kivuton ja muutenkin täysin normaalin tuntuinen se onkin ollut suunnilleen kuvauspäivästä asti.



Kesäkuu
Pyöräilyä, vesijuoksua ja voimareeniä. Vesijuoksu tosin vähenemään päin, koska suurin osa uimahalleista laittaa altaansa kiinni kesäksi.


Tytöt juoksi hienosti Venloissa. Tuli itellekin vähäksi aikaa hyvä mieli.


 Kävin kontrollikuvassa viime torstaina ja jalka on parantunut erinomaisen hyvin. Siitä hyvästä sain vielä toiset 6 viikkoa juoksutaukoa, jotta kantapää varmasti paranee.

Paalasmaalla oli hienoa, vaikken pyöräilystä tykkääkään.

Bonuksena lonkankoukistajakin kipeytyi taas pyöräilystä, joten nyt ollaan liikunnattomalla viikolla. Reisiluun kaulan rasitusmurtumanhan voi juoksun lisäksi hankkia pyöräilemällä, varsinkin jollei harrasta mitään tärähtelevää liikuntaa. En aio käydä magneettikuvassa katsomassa, että onko kyseessä oikea vika vai luulomurtuma ainakaan ennen elokuuta.

-vamMarika

Lisää Venlatunnelmia, koska Venloja ei voi tunnelmoida liikaa

Kirjoitin matkakertomuksen: http://www.suunnistus.net/fi/news/matkakertomus-–-venlojen-ankkuriosuus

-Sohaaja

Venlatunnelmia

Sanattomaksi vetää, ainakin näin maanantaina heti huikean Venla-viikonlopun jälkeen. Niin suuria tunteita, kokemuksia ja elämyksiä lauantai jälleen tarjosi, ettei niitä helposti sanoiksi pueta. Neljätoista kertaa olen jo ollut mukana, mutta aiempi kokemus ei yhtään haalista tämänkertaista elämystä. Ehkä päinvastoin, se jopa mahdollistaa uudella tavalla kaikesta nauttimisen, niin odotuksesta, innostuksesta kuin jännityksestäkin.

Yhteenkuuluvuus on yksi suurimmista Jukolaan liittyvistä tunteista. Todellakin tuntuu siltä, että kaikki Jukolaa seuraavat ihmiset ovat hetken yhtä suurta perhettä ja vaikka suosikkijoukkue voi olla eri, kannustusta riittää jokaiselle ja voittajille hurrataan seuraväreistä huolimatta. Ja tietenkin suurimpana on se yhteenkuuluvuus oman joukkueen kanssa, joka vain vahvistuu mitä pidemmälle kisa etenee.

Joukkuetunnelma maalintulon jälkeen. kuva: kestavyysurheilu.fi

Me teimme joukkueena lauantaina sen joka meille oli täysin mahdollista. Juoksimme nousujohteisen viestin, osuus osuudelta suorittaen omalla hyvällä tasollamme, antaen kaikkemme, luottaen joukkueen voimaan. Lähellä oli vieläkin parempi tulos taululla ja jonkin verran jäi viilaamista suorituksiin, mutta vain riittävästi motivoimaan edelleen lenkkipolulle ja uusiin treeneihin.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Kiitos kaikille, jotka elivät tunnelmassa mukana tukien ja kannustaen ja jakaen niin jännityksen kuin onnisumisen!

Kovin suomalainen! kuva: jukola.com

-Heini

Korkkarit kattoon

Kesäkuu alkoi eilen ja tällä hetkellä elämä on aika leppoisaa. Parin viikon ajan päivien ohjelmassa on ollut lähinnä treenit ja ylimääräistä aikaa olisi vaikka muille jakaa. Tiiviin kevään jälkeen pieni tai isompi velttoilu taitaa kuitenkin olla paikallaan. Saanpahan keskittää kaiken tarmoni treenaamiseen ja lomasta nauttimiseen.

Viime lauantaina koitti se päivä, kun minäkin sain painaa valkolakin päähäni. Juhlien järjestely ja mekon etsiminen aiheuttivat tietysti oman stressinsä, mutta se oli kaikki sen arvoista. Juhlapäivä oli kaikin puolin ikimuistoinen ja hattuunkaan ei tullut tahroja. Todistusaineistoa on nähtävillä alempana.

Kisakausi on jo pitkällä, mutta palattakoon ajassa hieman taaksepäin kevääseen. Näyttökisoja nuorten MM-kisoihin on nyt juostu neljä kuudesta ja viimeiset näytöt annetaan ensi viikonloppuna. Kisat ovat menneet hyvin ja saan lähteä rennoin mielin haastamaan itseäni Iso-Syötteen tyhjiin rinteisiin. Samantyyppistä maastoa lienee luvassa myös JWOCissa, joten kisat toimivat hyvänä harjoituksena heinäkuuta ajatellen. Näyttökisojen ja 10Milan lisäksi kevääseen on mahtunut myös debyytti Huippuliigassa ja SM-keskimatka, josta kotiin tuomisena oli hopeamitali.

Särkänniemisuunnistus ja hetki ruudussa

Kesälomailu jatkuu nyt jonkin aikaa kotona Rovaniemellä, kestävyysurheilun keskuksessa Ounasvaaralla. Pääkisoihin on aikaa viisi viikkoa ja juhlahumun laannuttua treenit ovat taas jatkuneet suunnitelmien mukaan. Mieli on hyvä ja tästä jatketaan eteenpäin.

Rantakelejä odotellessa!

-Anna

10-Mila Hangover

10-Mila oli joukkueellemme epäonnistuminen, kuten Marttiina edellisessä päivityksessä kertoikin. Voitte uskoa, että Venloissa yritetään yliyrittämättä tehdä kaikki paremmin.

Ruotsin reissun jälkeen alkuviikkon meni palautumiseen, koomailuun ja univelan kuittaamiseen. Korkkasin uimastadionin vesijuoksukauden, istutin yrttejä ikkunalaudalle, kävin pilateksessa sekä Heikillä huollossa. Eipä siinä montaa päivää ehtinytkään märehtiä, kun oli jo aika startata Huippuliigan ensimmäisessä osakisassa Sammatissa PRISMA -rasteilla. Tarjolla oli Huippuliigaksi erityistä herkkua: pitkä matka, kunnon maasto ja hienoa ratamestarointia (kiitos J. Saarinen!). Oma suorittaminen oli kohtalaista, mutta ei mitenkään loistokasta. Se riitti sijalle 4.

PRISMA-rastien hyvä rata haastavan pienellä alueella.

Lauantain pyhitin maajoukkueen sprinttipäivälle. Aamulla osallistuimme Aulangon Sibelius Sprinttiin, jossa juostiin kulttuurimaisemassa melko nopeaa ja helppoa sprinttiä. Ei toki niin helppoa, etteikö vääriä reitinvalintoja pystynyt ottamaan.

Sibelius Sprintin sijalla kaksi sai palkinoksi repullisen tarpeellisia ja repun.
Menee melkein saamieni palkintojen kärkikastiin.

Iltapäivällä harjoitusohjelmassa oli pienissä ryhmissä yhteislähdöllä sprinttivetoja Hämeenlinnan keskustassa. Se oli kovaa touhua! Aamupäivä ei painanut yhtään, kun muita naisia hönki ympärillä. Virheitä ei sallittu, ja jos sellainen tuli tehtyä, niin palaute oli välitön. Vedot olivat sopivan lyhyitä: ehdin juuri kiihdyttämään täyteen vauhtiin, ja sitten se jo loppui (eli 3-5 minuuttia).  Oli kivaa vaihtelua tulla välillä ulos metsästä ja kaasutella hieman kovempaa. Totta puhuakseni itselläni vauhti oli kuitenkin likimain samaa kuin metsässä. Vaikka laitoin irvistyksenkin kehiin, niin vauhti ei muuttunut. Mutta tekipäs se silti niiiiiin hyvää yrittää kiusata koipia nopeammalla liikehdinnällä! Sunnuntain pitkä suunnistusharjoitus ryteikössä palautti kiusatut nopeat solut takaisin unitilaan.

Sprinttivedot Hämeenlinnassa. (Kuva: Harri Koski)

Vähitellen ajatukset ovat kääntymässä kohti ensi viikonloppua, josta on tulossa mielenkiintoinen. Lauantaina Huippuliigaillaan sprinttiä Särkänniemessä, ja sunnuntaina ratkotaan keskimatkan suomenmestaruuksia Ikaalisissa Luhalahdella. Pää saattaa mennä pyörälle ja oksettaa, mutta tarkkana saa molemmissa kisoissa olla, jos mielii tuikkia.

/Sohaaja

Tulos on taululla.

Pohjanoteeraus, alta lipan, riman alitus, mitä näitä nyt on. Vai reality check, päivän kunto, ensi kerralla valmiimpana.

Tulos ei ollut odotettu. Se ei ollut lähelläkään tavoitetta. Mutta se oli sen kisan tulos ja urheilussa on turha selitellä. Mutta turha toivoa myöskään parannusta, jos ei tiedosta ja hyväksy tilannetta ja koita korjata asioita, jotta voi jo reilun kuukauden päästä puhua aivan toisenlaisesta tuloksesta.

Tilanteen toteaminen. Emme lähteneet helposta tilanteesta viestiin. Marikan jalka ja kunto oli arvoitus. Itsellä suorituskyky heitti voltin väärään suuntaan edellisen kuukauden aikana hyvän harkkakauden nousukunnosta täyteen lahnukseen. Pitkittynyt raju flunssa veti myös veriarvot ja hb:n liian lähelle sataa, joten fysiologinen totuus oli, että olin diesellahna. Jaksaa kyllä, vaikka päivän, mutta mihinkään ei pääse. Yritin uskotella vielä ennen lähtöä, että kyllä se siitä, mutta täystyrmäys tuli.

Henkisen tyrmäyksen antoi myös vaihtosija 41. joka ei ollut ihan se odotettu. Anna aloitti juuri sellaisella suorituksella, jota häneltä odotettiin. Ei nappi, mutta viesti hyvin käyntiin. Marika antoi kaikkensa, mutta vaikka rasmu on voitettu kanta (jeeee) niin jalat eivät vielä anna lupaa kirmailla huoletta. Vaikea on myös suunnistaa, jos energiaa kuluu liikaa etenemisen miettimiseen. Heinin hyvä takaa-ajo tyssäsi yhteen hermostuneeseen rastinottoon ja aikaa tuhraantui rastiympyrän tuntumassa liikaa.

Ittellä jokainen keppi oli liikaa ja turhauduin menoon jo 100 metrin päässä k:lta jumitettuani täysin vihreään suohon. Reissu ei ollut hauska, vaikka viihdytinkin itseäni mietiskelemällä jo matkalla vaikka ja mitä. Ikinä ei saisi luovuttaa, mutta siihen vähän sorruin. Sofialle annoin puomilla ohjeen nautiskeluun ja sitähän Tönö teki ja ihan mukavaan aikaan. Suunnistus on keskimäärin nautittavampaa silloin kun on kunnossa. Tehtäköön asioita niin, että nautinto on tosiasia jokaisella meistä kesäkuun siinä aika paljon kivemmassa viestissä:) Reality check ja hommiin tosiasiat huomioiden! Pystymme parempaan. 

  

Takaa-ajo katkes...

Ja selkäranka napsahti...

Kiipeilyhommiin matosta tyrmäyksen jälkeen  

Ja se tarkoittaa nastareiden ulkoilutusta

  

  Kiitos kaikille kannustuksesta!!!

T: Mandi 

Neiti nr.5 - Tiomila Countdown

Enää yksi päivä paukkuun ja esiteltävänä on vielä joukkueemme kuopus, juniori, vielä kirkastumassa oleva pohjantähti, Anna Haataja. Anna on liittynyt riveihimme vasta viime syksynä, saatuaan lahjottua managerimme ja joukkueenjohtajamme J.Haajasen pullakahvein Muuramen SM pitkillä. Tämä älyttömän mukava tyttö täyttää niin Kivan kuin Kovan kriteerit ja piristää joukkuettamme kuin virtaava kevätpuro metsässä.

Anna ennen SK Pohjantähden aikaa. Kuva: Touho Häkkinen

Anna on lappilainen Rovaniemeltä ja eSKottarista siis pohjoisinta alkuperää. Tosin hän on nyt hakeutumassa noin poronkuseman verran etelään, ja asettumassa pääkonttorimme paikkakunnalle Ouluun. Älliä Annalta löytyy ja pyrkimys on opiskella itselleen lääkärin tutkinto. Esimakua lääkärin haasteista Anna on saanut eSKottarien keskustelupalstalla, jossa vanhempaa vuosimallia olevat joukkuetoverit ovat valittaneet milloin mitäkin kolotusta tai vaivaa.

Anna ensimmäisellä Pohjantähden kisareissulla Danish Springissä.

Suunnistajana Annassa on paljon potentiaalia, ja hän onkin jo saavuttanut kotimaista ja kansainvälistä menestystä juniorisarjoissa. Annalla ”vauhti riittää” ja hän on kisannut paljon myös sileän juoksussa aina ratakierroksesta maantiematkoille. Totesipa Anna kuitenkin osallistuttuaan Danish Springin naisten pitkälle matkalle, että ”kovaa ne kulukee” viitaten kisan kärkinaisiin ja lisäten heti perään, että ”pittää vain reenata lisää”! Ounasvaaralla asuva Anna ei luonnolisesti jää myöskään suksilla muiden jalkoihin. Hiihtokilometrejä on varmasti kertynyt talviharjoituskaudella kuten nyt Lapissa yleensä matkaa, mitä nyt muutama kymmen kerralla.

Arvokisamitaleita ja kotimaista ylivoimaa. Kuvat: Olli Ojanaho/Erki Borg/ Suomusjärven Sisu

Päämäärätietoisuus, reippaus ja rentous kuvaavat Annaa persoonana. Eikä Anna tunnu haasteita pelkäävän. Huomenna Anna pääsee ensimmäistä kertaa naisten suurviestikarkeloihin kamppailemaan joukkueena kärkisijoista. Finnspringissä juostu hieno viestidebyytti osoitti, ettei kärkikahinat paljon juniorin punttia tutisuttanut. Tosin huhut viestiä edeltävältä illalta kertovat  jotain muuta... Tiomilan osuuksia spekuloitaessa Anna totesi vain, että saattaa se aloitus jännittää hieman muita osuuksia enemmän, mutta ”That’s life!”. Tuntuu siltä, että Anna on nuoruudestaan huolimatta eSKottarien viilein jäsen, ellei sitten ulkoinen tyyneys ole hyvin peiteltyä sisäistä kauhun kankeutta. Se selvinnee ehkä jo huomenna Ruotsinmaalla. Vielä on Annassa monia piileviä ominaisuuksia joita ei eSKottarissa tunneta, mutta joukkueen luottamus ja side vihreä-valkoiseen tiimiin on syntynyt.

Viestidebyytti FinnSpringissä Suomusjärvellä. Kuva: Suomusjärven Sisu